mailma luottaaa meihin, kuva Cvijeta Miljak
KokoTeatteri , Helsinki

Maailma luottaa meihin

8.4.- 15.5. Klo 19:00

Esitykset Koko Teatterissa

  • 8.4. Klo 19
  • 10.4. Klo 19
  • 14.4. Klo 19
  • 15.4. Klo 19
  • 17.4. Klo 19
  • 21.4. Klo 19
  • 22.4. Klo 19
  • 24.4. Klo 19
  • 26.4. Klo 14
  • 28.4. Klo 19
  • 3.5. Klo 14
  • 6.5. Klo 19
  • 12.5. Klo 19
  • 13.5. Klo 19
  • 15.5. Klo 19
Osta lippu

Liput 22 / 14 €

Odotetun tieteisnäytelmän kantaesitys KokoTeatterissa. Okko Leon kirjoittama ja Kaisa-Liisa Logrénin ohjaama Maailma luottaa meihin saa ensi-iltansa 8.4.2015.
Maailma luottaa meihin on scifi-tragedia, jonka tapahtumat sijoittuvat ihmiskunnan maailmanlopun jälkeiseen aikaan, 2070-luvulle. Silloin tiede ja järki ovat saavuttaneet lopullisen voiton hallitsemattomista tunteesta ja halusta, joita pidetään viime kädessä syyllisenä tapahtuneeseen ekokatastrofiin.

 

Uudessa maailmassa parisuhteet ja perheet on lakkautettu haitallisina. Maailman Yhteisövaltion joukot pitävät huolta, ettei tunteilua saati rakastumista ilmene ihmisten välillä. Niinpä uudessa Yhteisövaltiossa ei takerruta menneeseen, ei edes tähän hetkeen; ihmiskunnan on katsottava vilpittömästi tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiinsa yksilöinä. Kielellinen ilmaisu on sallittu ainoastaan futuurissa.

Vaikka virallinen maailma katsoo parempaan tulevaisuuteen moni kaipaa salaa nostalgista menneisyyttä eivätkä kaikki uudelleenkoulutuksen jälkeenkään ole oppineet uuden maailman tavoille – niin kuin kehityksellä, niin myös dystopialla on jarrunsa.

”Näytelmän alateksti käsittelee ilmastonmuutosta,” kertoo Okko Leo. ”Tähän otetaan suhdetta matriarkaalisen ja patriarkaalisen maailmankuvan kautta. Patriarkaalinen katsomus näkee luonnon ihmisen ulkopuolisena maailmana ja pyrkii ratkaisemaan siihen liittyvät ongelmat järjen ja teknologian avulla. Matriarkaalinen luontosuhteen lähtökohta voisi olla, että ihminen on osa luontoa ja sen kysymyksiä voidaan ratkaista tunteella: Luonto on meissä oleva toiseus, johon minä on suhteessa.”

 

Näyttämöllä:

Milka Ahlroth 

Joanna Haartti

Minna Puolanto

Marc Gassot

Joonas Heikkinen

 

Teksti: Okko Leo

Ohjaus: Kaisa-Liisa Logrén

Lavastus ja valosuunnittelu: Anna Pöllänen

Pukusuunnittelu Emilia Eriksson ja Kaisa Rasila

Äänisuunnittelu: Tuomas Fränti

Av-suunnittelu ja valokuvat: Cvijeta Miljak 

Koreografiat ja liikkeen ohjaus: Minna Puolanto

Ohjausassistentti: Tuomas Lehtonen

Tuotanto: Työryhmä/KokoTeatteri

Esityksen kesto 2h (sis. väliaika)

 

 Arvioita:

 

Skenet 17.4.2015 Martti Mäkelä

… Leon absurdi, lähes lyyrinen käsikirjoitus on kannustanut Logrénin vinkeisiin ratkaisuihin, jotka ovat varsin kiinnostavia ja kutkuttavia. Esitys on kuin villiksi mennyt, futuristinen versio Tennessee Williamsin Kissasta kuumalla katolla. Outoa tunnelmaa tukevat taustaprojisoinnit, joissa turhautunut hekuma yhdistyy viileisiin uutisraportteihin. Futurismia taas korostaa Anna Pölläsen vino lavastus loisteputkineen. Ryhmä näyttelee yhteen erittäin hyvin. Ahlroothin viileys antaa hyvän vastavoiman Puolannon ja Gassotin parille. Ja Gassotin loistava mimiikka vetää jälleen hypnoottisesti huomion puoleensa…

 

HBL 12.4.2015 Isabella Rothberg

 

Turun Sanomat 10.4.2015 Ilona Kangas

”… Kaisa-Liisa Logrénin ohjaaman näytelmän valttina on omaleimaiset näyttelijät. Milka Ahlrothin esittämä tutkija-Tanja on hauras, kaipuutaan koko ruumiillaan ilmentävä valtavan koskettava hahmo. Loistava vastinpari Ahlrothille on verevä Joanna Haartti, joka solahtaa hassun Riinan hahmoon luonnollisesti. Hänessä on hurjuutta riittävästi kyetäkseen tappamaan perheensä ja liioitellusti lempeyttä pelastaakseen kanssaihmiset. Näytelmän kiehtovasta koreografiasta vastaava Minna Puolanto on naisen roolissaan koko kropallaan syvästi eläytyvä…”

 

Helsingin Sanomat 10.4.2015 Lauri Meri

”… Minna Puolannon ja Marc Gassotin esittämä plastisesti liikkuva pariskunta sekä Joonas Heikkisen mainion mutkattomasti näyttelemä kalakauppias muodostavat ilmavasti hengittävän kudelman, johon myös toisiinsa kietoutuvat tutkija ja apulainen tyylikkäästi uppoavat.

Esityksen kokonaisvaltainen ja viimeistelty visualisointi tarjoaa vankan pohjan, jossa sanat ja eleet soljuvat vinojen pintojen sekä selkeänväristen heijastuskuvien lomassa.

Näytelmän ajattomuudesta kertoo myös kieleen liittyvä yllättävä havainto. Dialogissa painottuva futuurin ja konditionaalin käyttö sekä tietyt puhuttelumuodot tuovat osuvasti mieleen vanhan sääty-yhteiskunnan, jossa palkollisia puhuteltiin samalla tavalla ikuisen riittämättömyyden ilmentyminä.

 

Muualla mediassa:

 

Kansan Uutiset 6.4.2015 Anna Paju

”… Kaikki eivät uudelleenkoulutuksen jälkeenkään ole oppineet uuden maailman tavoille. Kuten kehityksellä, myös dystopialla on jarrunsa. Ihmiset tekevät salaa kaikenlaista.

Kalakauppiaalla on salainen seksisuhde, tiedenainen tutkii toiseutta ja rakkautta salaa. Ihmisillä on oma elämänsä virallisen koneiston ja pinnan alla.

– Voisin kuvitella sen vertautuvan vaikka vanhaan Neuvostoliittoon.

Ohjaaja näkee teoksen peilaavan tätä päivää.

– Niin kuin Shakespearen tekstit sijoittuivat kaukaiseen menneisyyteen, tämä on sijoitettu tulevaisuuteen. Minun mielestäni tämä puhuu silti nykyisyydestä…”