top of page
View of the gallery

KokoGallery:

KokoTeatteri 25 vuotta

Näyttely avoinna 24.8.-21.10.2022

 

KokoTeatterin juhlavuosinäyttely aukeaa teatterin yleisötiloissa 24.8.2022 

 

KokoTeatterin juhlavuoden kunniaksi teatterin yleisötiloissa on esillä historian havinaa. Näytteillä on taltiointeja, pukumateriaalia, paperista arkistoa sekä valokuvia. Teatterin ensimmäisestä teoksesta, Armon arpajaisista vuodelta 1997, on mukana esimerkiksi lavaste-elementti. Mukana näyttelyssä on teoksia neljältä eri vuosikymmeneltä.

 

Mukaan on valikoitunut teoksia muun muassa graafikon kädenjäljen mukaan. Tästä esimerkkinä vuosilta 2008-2012 useat teokset, joiden kuvista ja graafisesta ilmeestä on vastannut Cvijeta Miljak. KokoTeatteri suosittelee varaamaan aikaa näyttelyyn tutustumiseen, sillä näyttelyssä on esillä myös esitystystaltionteja, kirjoja ja artikkeleita vuosien varrelta. 

 

Juhlavuosinäyttelyn ovat kuratoineet teatterinjohtaja Anna Veijalainen sekä pukusuunnittelija Kai Salo. Näyttelyn teknisestä toteutuksesta vastaa Anssi Vättö.

 

“Arkistojen aarteista löytyi uskomaton määrä julisteita, käsiohjelmia, rekvisiittaa, pukuja, esitystaltiointeja, lavasteita ja vaikka mitä. Luvassa on melkoinen nostalgiamatka vuodesta 1997 tähän päivään. Näyttely avaa luonnollisesti KokoTeatterin historiaa, mutta myös laajemmin ajan kuvaa eri vuosikymmeniltä”, kertoo KokoTeatterin johtaja Anna Veijalainen.

“Näyttelyä rakentaessa on välillä ollut vaikeaa jättää lukeminen, katsominen ja hypistely kesken. On mahtavaa saada nähdä melkein itsensä ikäisen teatterin historiaa näin kattavasti. KokoTeatterin tuotanto on ollut niin mielenkiintoista, että haluaisin päästä katsomaan nämä kaikki tuotannot heti uudelleen”, kuvailee KokoTeatterin pukusuunnittelija Kai Salo. 

 

KokoTeatterin 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi teatterin aulatilat ovat valjastettu näyttelytilaksi. Ensimmäinen KokoGalleryn näyttely avautui helmikuussa esitellen KokoTeatterin taiteilijan Metsälintu Pahkisen tanssiteoksia vuosien varrelta. Kevään toinen näyttely nähtiin huhtikuussa Sarah Kane Tribute -tapahtuman aikana teeman mukaisesti Sarah Kanen esityksiä esitellen. KokoTeatterin juhlavuosinäyttely ilahduttaa teatteriyleisöä aina lokakuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen avaamme loppuvuodeksi Helena Kallion näytelmiin perustuvan näyttelyn syksyn pääteoksen Janoavaiset ensi-illan yhteydessä 28.10. Uudenvuodenaattona 31.12. aukeaa Anna Veijalaisen syntymäpäivä- ja taiteilijajuhlanäyttely. 

 

Näyttelystä on mahdollisuus nauttia KokoTeatterin esitysten sekä Koko Jazz Clubin konserttien yhteydessä aina tuntia ennen esitystä. Näyttely on maksuton.

 

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

bottom of page