top of page

TEATTERI QUO VADIS: WALT WHITMAN: RUOHOA – LAULUJA MEISTÄ

Walt Whitman (1819–1892) oli yhdysvaltalainen runoilija ja humanisti. Leaves of Grass on hänen pääteoksensa, kunnianosoitus luonnon monimuotoisuudelle ja kärkäs muistutus ihmisille: ekosysteemi on yhteisö ja me olemme osa sitä. Poetry Band on Teatteri Quo Vadiksen pitkäkantoinen runoutta ja musiikkia yhdistelevä hanke. Walt Whitman: Ruohoa – lauluja meistä nähdään KokoTeatterin syyskaudella kaksi kertaa 7.12. ja 14.12.2021.

Whitmanin vaikutus näkyy vahvasti beatrunoilijoissa ja rocklyriikassa. Quo Vadis Poetry Bandin toisinaan maaninen, toisinaan lyyrinen lähestyminen asettuu luontevasti tähän jatkumoon. Monitaiteellinen, runoa, musiikkia, esitystä ja kuvataidetta yhdistelevä näyttämöteos puhuu meidän ajastamme Whitmanin sanoin.

Luvassa on kaksoisensi-ilta: Näyttämöteoksen kantaesityksen yhteydessä KokoTeatterissa esitetään myös Jonne Sippolan samanniminen videoteos.

Poetry Band on Quo Vadiksen pitkäkantoinen runoutta ja musiikkia yhdistelevä hanke. Se on esiintynyt Suomen lisäksi mm. Ranskassa, Espanjassa ja Chilessä. Teoksen on ohjannut Otso Kautto. Visuaalisesta ilmeestä vastaa tekstiili- ja ympäristötaiteilija Tuula Nikulainen. Näyttämöllä nähdään Hyde Hytti, Marko Järvikallas, Minerva Kautto, Otso Kautto, Juhani Liimatainen, Jan Noponen ja Maija Rissanen. Tuotannosta vastaa Krista Mäkinen. Produktio on toteutettu yhteistyössä Teatteri Umpihangen kanssa.

Näyttämöteoksen kantaesityksen yhteydessä KokoTeatterissa ensiesitetään myös Jonne Sippolan samanniminen videoteos.

Työryhmä
Ohjaus / Otso Kautto
Visuaalinen suunnittelu / Tuula Nikulainen
Näyttämöllä / Hyde Hytti, Marko Järvikallas, Minerva Kautto, Otso Kautto, Juhani Liimatainen, Jan Noponen ja Maija Rissanen
Tuottaja / Krista Mäkinen

Videoteoksen ohjaus, kuvaus ja leikkaus / Jonne Sippola
Best boy / Miikka Pihlajamäki
Leikkausassistentti / Laura Rämö
Värimäärittely / Martin Jäger

YHTEISTUOTANTO
Quo Vadis, Teatteri Umpihanki

7.12. / 14.12. klo 19

bottom of page