CONSTELLATIONS
KokoTeatterin 20-vuotisjuhlavuoden ohjelmistossa nähdään suomenkielinen kantaesitys Nick Paynen (UK) näytelmästä Constellations. Suomennoksesta vastaa Mariannen roolia näyttelevä Sonja Sorvola. Näytelmän toisessa roolissa, mehiläistarhuri Rolandina nähdään Sami Saikkonen. Ohjauksesta vastaa teatterinjohtaja Anna Veijalainen.
Constellations on kertomus rakkaudesta, vapaasta tahdosta ja multiversumiteoriasta. Kun kaikki mahdolliset vaihtoehdot ovat olemassa yhtäaikaa, jokainen tekemämme valinta määrittelee minkä näistä mahdollisista tulevaisuuksista tulemme kokemaan. Mitä, jos olisin valinnut toisin?
Nick Payne (s. 1984) on palkittu brittikirjailija, jonka teoksia on kantaesitetty mm. Lontoon Royal Court Teatterissa. Evening Standard Theatre Awards palkitsi Constellationsin vuoden 2012 parhaana näytelmänä. Tekstiä on kehuttu niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa seksikkääksi, leikkisäksi ja kaikin ylisanoin loistavaksi.
Anna Veijalaisen ohjaus on huikaisevan kaunis yhdistelmä tanssi- ja teatteritaidetta. Tähtimatka, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Nick Payne (s. 1984) on palkittu brittikirjailija, jonka teoksia on kantaesitetty mm. Lontoon Royal Court Teatterissa. Evening Standard Theatre Awards palkitsi Constellationsin vuoden 2012 parhaana näytelmänä.
Suomenkielinen kantaesitys oli 2017 KokoTeatterilla ja se nähtiin myös Porissa Lain§uojattomat -festivaaleilla sekä Manifesti -festivaalilla Turussa.
Otteita kritiikeistä:
“…Kokonaisuutena Consellations on hyvin intiimi ja pakahduttavakin esitys, jonka perimmäinen sanoma on äärettömän suuri: jokaisella, pienelläkin valinnalla me omalta osaltamme muokkaamme maailmankaikkeutta ja suljemme pois lukemattomia muita mahdollisuuksia. Siksi kaikella tekemisellämme on merkitystä.” –Annikki Alku, Demokraatti
“Constellations kuvaa kauniisti elämän satunnaisuutta ja haurautta” – Satakunnan Kansa
“…Sorvola och Saikkonen är skickliga. De förmår, i motsats till sina rollpersoner, se, invänta och ta in den andra. De rör vid varandra, men låter motspelaren behålla sin rörelsefrihet…” – Barbro Encell-Grimm, HBL 27.3.2017
”…Hienovireinen ja äärimmilleen hiottu teksti, suoranainen käsityötaidon bravuuri on itsessään nautittavaa kuultavaa…” – Maria Säkö, HS 27.3.2017
Nick Paynen teoksia:
If There Is I Haven’t Found It Yet 2009
Wanderlust 2010
Constellations 2012
The Same Deep Water As Me 2013
Incognito 2014
The Art of Dying 2014
Työryhmä:
Suomennos: Sonja Sorvola
Ohjaus: Anna Veijalainen
Rooleissa: Sami Saikkonen ja Sonja Sorvola
Lavastus: Alisha Davidow
Valosuunnittelu: Jere Kolehmainen
Äänisuunnittelu: Juha Tuisku
Pukusuunnittelu: Sonja Sorvola
Ennakkokuvat, juliste: VHS Jaakko Vuorenmaa ja Junnu Lusa
Esityskuvat: Anna Aalto
Tiedottaja: Viivi Pietiläinen
Tuottaja: Anna Veijalainen
Ensi-ilta 27.2.2019 klo 19
Muut esitykset 1.3. / 6.3. / 13.3. / 15.3. / 20.3. / 22.3. / 27.3. / 29.3.2019 klo 19