top of page

KOLME PIENTÄ PORSASTA

Polar Illusions tuo syksyllä Suomeen rakastetun satuklassikon Kolme pientä porsasta – ennennäkemättömänä musikaaliversiona joka toteutetaan yhteistuotantona KokoTeatterin kanssa. Teos, jossa nähdään Sami Uotila Isona Pahana Sutena, esitetään KokoTeatterissa 10.-30.9.2014.

Uusi versio klassisesta sadusta on päivitetty ja sijoitettu osittain moderniin maailmaan. Maailmankuulut Kolme pientä porsasta ovat julkkiksia ja kertovat meille unohtumattoman tarinansa. Musikaali on höystetty hurmaavalla huumorilla ja musiikkiteatterinumeroilla, jotka uhkuvat, puhkuvat ja puhaltavat yleisön nurin. Porsaat lähtevät kotoa ja aloittavat oman elämänsä, rakentavat omat unelmatalonsa ja ovat kovin ylpeitä niistä – kunnes Iso Paha Susi ilmestyy. Kun porsaat huomaavat, ettei kaksi taloista olekaan tarpeeksi vahvoja pitelemään Sutta poissa, he päättävät yhdistää voimansa ilkeän Suden voittamiseksi.

Toteuttajina nähdään Suomen eturivin musikaaliammattilaisia:
Ohjaajana toimii kokenut näyttelijä-ohjaaja Samuel Harjanne, ja koreografina ansioitunut tanssija, tanssinopettaja ja koreografi Jari Saarelainen. Kolmea porsasta näyttelevät musiikkiteatteri Kapsäkistäkin tuttu Antti Korhonen, Aladdin-musikaalin lampun henkenä loistanut Antti LJ Pääkkönen sekä Tampereen teatterin Les Miserablesin Eponinena nähty näyttelijä- laulaja Saara Lehtonen. Porsaiden hullunkurisena äitimuorina nähdään lukuisista rooleistaan tunnettu Hanna Kaila. Suden roolia tähdittää Sami Uotila, jolle Kolme pientä porsasta on viimeinen työ teatterilavalla ennen paluuta Salattujen Elämien Aki Nikkiseksi.

Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille.

Työryhmä:
Musiikki ja teksti: George Stiles ja Anthony Drewe
Käännös: Samuel Harjanne ja Hanna Kaila
Ohjaus: Samuel Harjanne
Koreografia: Jari Saarelainen
Lavastus: Juho Lindström
Puvut: Johanna Tikkanen
Hiukset ja maskit: Freja Täck
Artwork: bOhEmE
Tuottaja: Rasmus Mononen
Tuotanto: Polar Illusions Theatrical Productions yhteistyössä KokoTeatterin kanssa
Rooleissa:
Iso paha susi: Sami Uotila
Äitiporsas: Hanna Kaila
Kolme pientä porsasta: Antti Korhonen, Saara Lehtonen, Antti LJ Pääkkönen

Ennakkonäytökset 10.9. / 11.9.2014 klo 19
Ensi-ilta 12.9.2014 klo 19
Muut esitykset 13.9. klo 16 / 18 / 14.9. klo 14 / 18 / 20.9. klo 14 / 16 / 27.9. klo 16 / 18 / 30.9.2014 klo 15 / 19

bottom of page