MAAILMA LUOTTAA MEIHIN

Uudessa maailmassa parisuhteet ja perheet on lakkautettu haitallisina. Maailman Yhteisövaltion joukot pitävät huolta, ettei tunteilua saati rakastumista ilmene ihmisten välillä. Niinpä uudessa Yhteisövaltiossa ei takerruta menneeseen, ei edes tähän hetkeen; ihmiskunnan on katsottava vilpittömästi tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiinsa yksilöinä. Kielellinen ilmaisu on sallittu ainoastaan futuurissa.

Vaikka virallinen maailma katsoo parempaan tulevaisuuteen moni kaipaa salaa nostalgista menneisyyttä eivätkä kaikki uudelleenkoulutuksen jälkeenkään ole oppineet uuden maailman tavoille – niin kuin kehityksellä, niin myös dystopialla on jarrunsa.

”Näytelmän alateksti käsittelee ilmastonmuutosta,” kertoo Okko Leo. ”Tähän otetaan suhdetta matriarkaalisen ja patriarkaalisen maailmankuvan kautta. Patriarkaalinen katsomus näkee luonnon ihmisen ulkopuolisena maailmana ja pyrkii ratkaisemaan siihen liittyvät ongelmat järjen ja teknologian avulla. Matriarkaalinen luontosuhteen lähtökohta voisi olla, että ihminen on osa luontoa ja sen kysymyksiä voidaan ratkaista tunteella: Luonto on meissä oleva toiseus, johon minä on suhteessa.”

Esityksen kesto 2h (sis. väliaika)


Arvioita:

Skenet 17.4.2015 Martti Mäkelä

“… Leon absurdi, lähes lyyrinen käsikirjoitus on kannustanut Logrénin vinkeisiin ratkaisuihin, jotka ovat varsin kiinnostavia ja kutkuttavia. Esitys on kuin villiksi mennyt, futuristinen versio Tennessee Williamsin Kissasta kuumalla katolla. Outoa tunnelmaa tukevat taustaprojisoinnit, joissa turhautunut hekuma yhdistyy viileisiin uutisraportteihin. Futurismia taas korostaa Anna Pölläsen vino lavastus loisteputkineen. Ryhmä näyttelee yhteen erittäin hyvin. Ahlroothin viileys antaa hyvän vastavoiman Puolannon ja Gassotin parille. Ja Gassotin loistava mimiikka vetää jälleen hypnoottisesti huomion puoleensa…”

Turun Sanomat 10.4.2015 Ilona Kangas

“… Kaisa-Liisa Logrénin ohjaaman näytelmän valttina on omaleimaiset näyttelijät. Milka Ahlrothin esittämä tutkija-Tanja on hauras, kaipuutaan koko ruumiillaan ilmentävä valtavan koskettava hahmo. Loistava vastinpari Ahlrothille on verevä Joanna Haartti, joka solahtaa hassun Riinan hahmoon luonnollisesti. Hänessä on hurjuutta riittävästi kyetäkseen tappamaan perheensä ja liioitellusti lempeyttä pelastaakseen kanssaihmiset. Näytelmän kiehtovasta koreografiasta vastaava Minna Puolanto on naisen roolissaan koko kropallaan syvästi eläytyvä…”

Helsingin Sanomat 10.4.2015 Lauri Meri

“… Minna Puolannon ja Marc Gassotin esittämä plastisesti liikkuva pariskunta sekä Joonas Heikkisen mainion mutkattomasti näyttelemä kalakauppias muodostavat ilmavasti hengittävän kudelman, johon myös toisiinsa kietoutuvat tutkija ja apulainen tyylikkäästi uppoavat.

Esityksen kokonaisvaltainen ja viimeistelty visualisointi tarjoaa vankan pohjan, jossa sanat ja eleet soljuvat vinojen pintojen sekä selkeänväristen heijastuskuvien lomassa.

Näytelmän ajattomuudesta kertoo myös kieleen liittyvä yllättävä havainto. Dialogissa painottuva futuurin ja konditionaalin käyttö sekä tietyt puhuttelumuodot tuovat osuvasti mieleen vanhan sääty-yhteiskunnan, jossa palkollisia puhuteltiin samalla tavalla ikuisen riittämättömyyden ilmentyminä.”