METSÄ

Näytelmä sijoittuu kesämökille, illan yön ja aamun tunteina tapahtuvaan Ruthin ja Nickin kohtaamiseen.. Metsä kertoo henkilöittensä kautta kolmekymppisen kaupunkilaissukupolven tarpeesta löytää juurettomasta yhteiskunnastaan kiinnepisteitä, johon turvata. Metsä käsittelee lämmöllä ja myös naurun kautta ihmisen tarvetta löytää itsensä suhteessa toisiin ihmisiin ja siihen menneisyyteen, joka ulottuu sukupolvien taakse ja näyttäytyy meissä tiedostamattomasti.

Unissa, haaveissa ja painajaisissa.


Esitys kestää 1h 20 min (ei väliaikaa).


Kritiikeistä:

“…Näyttelijä Esa-Matti Pölhön esikoisohjaus ja tanssijan koulutuksen saaneen Anna Veijalaisen roolisuoritus takaavat värikkään illan, joka ei riistäydy hetkeksikään tekijöidensä hallinnasta. Pölhö ja Veijalainen ovat siivittäneet koko nuoren työryhmänsä esteettisesti jännittävään lopputulokseen. …Anna Veijalainen näyttelee naisen roolin kiinnostavan pelkistetysti. Hänen harvinaislaatuisen artistinen tyylinsä on hallittua ja selkeydessään vaikuttavaa näyttelijäntyötä. Veijalainen vastaa myös siitä, että esityksessä syntyy katkeamaton jännite hänen ja miestä perinteisemmällä tavalla esittävän Marko Reinolan välille. Reinolan tulkinnassa Vanha Aatami nostaa komeasti päätään, mutta hänen metodinäyttelemisensä tuottaa turhan paljon suttuista tunneilmaisua…” – Helsingin Sanomat, 18.4.2002, Lauri Meri: Kuin käärme ja sammakko

“…Metsän siimekseen vetäytyvää nuortaparia näyttelevät Anna Veijalainen ja Marko Reinola. Molemmat tekevät ehyet roolit, joskin vuorovedoin: näytelmän alkupuoli on Veijalaisen, loppupuolella Reinola nousee katsojaa lähemmäs…” – Ilta-Sanomat, 17.4.2002, Ville Blåfield: KokoTeatterin Metsä on tekstin juhlaa

“…Marko Reinolan Nick tekee työnsä tässä kokonaisprosessissa tunnelatauksella, mutta älykästä on käyttää myös Veijalaisen vähäisempää draamakokemusta hyödyksi. Tässä tapauksessa Ruthin korkeampia sävyjä välttävä roolintyön stabiliteetti on pelkästään voimaa, kolmekymppisen, ulospäin näkyvät tunteensa sulkevan vankkaa realismia…” – Satakunnan Kansa, 21.9.2002, Ville Hammarberg: Shakkia Metsässä Mametin tapaan

“…Pölhön ohjaus luo psykologisen jännitteen, joka pitää katsojat pihdeissään koko runsaan tunnin mittaisen tauottoman välienselvityksen ajan. Anna Veijalainen, näytelmän Ruth, käyttää taitavasti hyväkseen niin näyttelijän kuin tanssijan koulutustaan. Hänen tulkintansa on hyvin fyysinen, hyvin irtonainen, vapaa aineen kahleista. Marko Reinolan Nick on yksivakaisempi ja jähmeämpi, mutta toisaalta juuri tämä ilmaisutyylien vastakkaisuus lisää heidän suhteensa monisärmäisyyttä ja ailahtelevaisuutta.” – Lauttasaari, 11.5.2002, Pentti Ritolahti: Ei paratiisia ilman käärmettä

“…Marko Reinolan Nick on jäyhä mies, hän katsoo kulmiensa alta selvästi tyytyväisenä siihen, että hän on keskipiste. Mutta hän on sisältä haavoittunut ja aika ajoin hänet valtaa epäilys. Epäilys täytyy ottaa selville vaikka väkisin. Reinola saa Nickiinsä uhmaavaa herkkyyttä. Nick on mies, joka ei niin paljon ajattele ja mieti, mutta joka tuntee. Tunteet ja teot eivät kulje samaa linjaa, ja on herkullista katsoa Reinolan näyttelijäntyötä, kun hän ilmentää Nickissä sitä, että ajatus tulee mieleen. Katsoja vain ei tiedä, minkä teon tämä ajatus tuottaa. Anna Veijalaisen fyysinen näyttelijäntyö vie Ruthin pinnan alle. Harvoin näyttelijä pystyy ilmaisemaan roolihenkilönsä tunteita vartalollaan niin hyvin, kuin tanssijankoulutuksen saanut Veijalainen. Ruth ja Nick. Kahdestaan mökillä. Ihmissuhteen kaari viettelyvaiheesta kyllästymiseen ja raukeaan luovuttamiseen. Ja tulevaisuus jää avoimeksi…” – Uutispäivä Demari, 25.4.2002, Terhi Tarvainen: Karismaattista työtä KokoTeatterissa

“…David Mametin vuonna 1977 kirjoittama metsä (The Woods) on sanankäänteiden neroutta, poljennoltaan suorastaan hengästyttävä teksti, josta kunnialla selviytyminen jo sinänsä on näyttelijöille hatunnoston arvoinen suoritus. Kokon näyttelijät Marko Reinola ja varsinkin Anna Veijalainen yltävät kuitenkin paljon pelkkää suoriutumista pidemmälle. He nostavat paneutuvalla, varmalla tulkinnallaan näytelmän tasolle, jolla verbaalinen kohtaa luontevasti fyysisen…” – Taiteen maailma, 02/2002, Satu Elo: Metsä mielen maisemana

“…KokoTeatterin Marko Reinola ja Anna Veijalainen ovat selvästikin miettineet David Mametin paljonpuhuvaa teesiä: näyttelemisen vaikeus on enimmäkseen siinä, että se on paljon yksinkertaisempaa kuin miltä näyttää. Erityisen totta tämä on Mametin omien draamojen osalta. Ja aivan erityisen totta Metsää tulkittaessa, sillä lavalla on vain kaksi näyttelijää mutta he ovatkin läsnä koko puolitoistatuntisen. Metsä on puhdaspiirteinen joukkuepeli, joka ei anna tilaa kummankaan näyttelijän sooloilulle. Metsässä kukaan ei voi olla tähti. Reinola ja Veijalainen näyttelevät molemmat ansiokkaasti ja hetkittäin hyvinkin koskettavasti. Jos heidän työtään arvotetaan Mametin ideologian pohjalta, selvästi paremmin onnistuu Anna Veijalainen. Ensimmäisen kohtauksen lievän poseerauksen jälkeen hän kuvaa pienillä eleillä mutta uskottavasti tarinan naisen kypsymisen kikattelevasta tytönhupakosta viileäksi, tilanteiden ja lauseiden läpi pelottavan tarkasti näkeväksi aikuiseksi ihmiseksi. Reinola sen sijaan hakee tulkintaansa voimakkaista tunnetiloja raivosta itkuun ja säälimättömyydestä herkkyyteen. Metodi tuo Nickin hahmoon perimmäisille penkkiriveille asti kaikuvaa vakuuttavuutta, mutta samalla Reinolan keinot ovat paikoitellen hiukan epä-mametmaisia…” – Salon Seudun Sanomat, 29.4.2002, Tommi Autio: Ihmissuhteita pelkistetysti