KokoAgentti Peter: Hyppy tyhjyyteen kolmesta suunnasta

Kaikki vanha meni rikki – Äänetär  loitsurunokonsertti – Love Boat komedia

Tällainen hyvin erilaisten esitysten kimara tuli katsottua parin viikon sisällä marraskuun lopulta joulukuun alkuun.

Esitykset näyttäytyivät minulle hyvin erilaisina, elämän syvästä päädystä loitsujen kautta laivan baaritiskille. Siellä laivan baaritiskillä nautittu tarjousdrinkki ”Hyppy tyhjyyteen” innoitti minua miettimään mahdollista yhteistä nimittäjää näille kolmelle esitykselle.

Hyppy tyhjyyteen kolmen esityksen suunnista

Kaikki vanha meni rikki kuvasi koskettavasti pikkuveljen itsemurhaa, sitä kuinka hän hypätessään veti tahtomattaan myös läheisensä mukanaan tyhjyteen. Tavalla, josta vieläkin mieluummin vaietaan kuin otetaan puheeksi. Esitys toi kauniilla ja koskettavalla tavalla kaiken sen voimattomuuden, avuttomuuden ja fyysisenkin kivun, mutta lohdullisesti myös pikkuveljen hahmon, joka surun äärellä kulki vierellä, muistuttaen kaikesta yhdessä koetusta. Viiltävä ja lamauttava suru muuttaa muotoaan siitä puhumalla ja sen äärellä elämällä, vaihtuen vähitellen kaipuuksi ja myöhemmin, jonkinlaisen hyväksymisen myötä, iloksi yhdessä vietetystä ajasta.

Loitsurunokonsertin äärellä koin loitsujen tuovan lohtua tyhjyyteen ja valoa pimeyteen. Loitsujen uho ei niinkään tässä iässä enää puhutellut, mutta hiljaiset vaivihkaiset laulut virittivät toiveikkuutta arjen huoliin, vähän rukousta muistuttaen. Loitsuja olisi ilmeisesti riittänyt pitempäänkin esitykseen ja ajattelen, että se osaltaan olisi myös sallinut pidempiä ja syvempiä loitsujen kaaria. Katsojana jäin kaipaamaan jotain mukaan kutsuvaa yleisöä osallistavaa yhdessä lausuttua tai laulettua lohdullista loitsua, jotain toivoa ja luottamusta herättävää yhteistä matkaevästä.

Kahden uranaisen konferenssiristeilyn vaihtuessa väärään laivaan astumisen myötä sinkkuristeilyksi olikin melkoinen seikkailu ja drinkin myötä myös hyppy tyhjyyteen. Esitys olisi ansainnut isomman katsojajoukon ja ehkäpä muutaman elämänsä tyhjyyttä useammalla drinkillä täyttäneen katsojan. Hauska ja koskettavakin kuvaus siitä, miten elämä joskus ohjaa ”väärille raiteille” tai väärään laivaan ihmettelemään, vähän hukassa olevana, niitä omaa elämää ohjaavia suorituskeskeisiä, uuvuttavia polkuja, joissa ilo ja itseys uhkaa kadota.

Kun noita esityksiä kohtuullisen pitkään eläneenä katselin, näin kaikissa kolmessa esityksessä oman elämääni kivuliaita kohtia. Avuttomuutta, voimattomuutta, tarvetta paeta, kadota näkymättömiin tai eksyneen avutonta huutoa tyhjyyteen. Joskus elämän suuntaa on pystynyt kääntämään vain ajautumalla täysillä laitaan ja joutumalla niin ahtaaseen nurkkaan, ettei omin voimin voinut jatkaa. Oli pakko pysähtyä ja yrittää löytää itsensä ja elämänsä uudelleen.

Tällaisia elämän taitekohtia tai tyhjiä välitiloja tuntuu elämä tarjoilevan meille kaikille, joko ulkoisten hyvin traagistenkin tapahtumien, tai oman sisäisen eksyksissä olemisen tai erilaisten törmäilyjen myötä. Miten huikeaa onkaan, kun saanut näidenkin esitysten äärellä myötäelää jotain hyvin yksityistä, joka jaettuna ja näkyväksi tullessaan on muodostunut meille kaikille yleiseksi, ymmärrettäväksi ja kohottavaksi kokemukseksi.

Kuva: Kaikki vanha meni rikki, Bisher Sawan