KokoAgentti Peter: Kummallisen hauska ja vähän salaperäisesti sieluakin koskettava teos

Hanna Terävä: Naku 18.3. KokoTeatterissa

Kummallisen hauska ja vähän salaperäisesti sieluakin koskettava teos.

Me KokoAgentit: Annika, Minna ja minä, saimme istahtaa esityksen jälkeen keskustelemaan ”naku” Hannan kanssa. Punaisen nenän merkityksestä tuli puhetta ja Hannan sanoin sen keskeisin merkitys on leikkiin kutsu. Paljon puhuttiin myös klovnerian säännöistä tai periaatteista, siitä mitä saa ja mitä ei saisi tehdä ja myös erilaista koulukunnista. Hanna kuvaili matkaansa nykytanssijan hauskoista roolihahmoista klovnin hahmoon, joka tarjottuna mahdollisuutena aiheutti valaistuminen: tämä on se mun juttu. 

Punaisen nenän taika ulottui upeasti meihin katsojiinkin, saimme luvan riisua aikuisuuden kaavun ja asettua leikkiin kutsuttuina uteliaiksi lapsiksi. Tutkimaan pöytälampun valoa ja vaellusta, osallistumaan ja ihmettelemään. Saimme osallistua myös tieteellisen tarkkaan empiiriseen tutkimukseen sen kaikessa alastomuudessaan. Erilaiset tunteetkin tulivat käsitellyiksi.

Maanantaiset anatomian luennot hyvin antaumuksellisesti ja syvävirittyneesti esitettyinä porautuivat syvälle oppimiskeskukseeni tavalla, joka sai minut muistelemaan omia luennoilla istumisiani. Mitä kaikkea nyt tietäisinkään ja osaisin, jos käsiteltävät asiat olisi tarjottu esityksen tavoin tai edes vähäisen sen suuntaisesti?

Vielä syvemmälle porautui ylevä musiikkiesitys: Oodi mustalle aukolle. Tuntui että viereinen huvittelualue miltei surkastui kateudesta, niin hienovireisesti ja raikkaanpuhdaasti tämä duo soi ja helisi.

Soittorasia-soolo kutsui omalla yksinkertaisen viattomalla ja hellyttävällä tavallaan minut lapsena olemisen tilaan, vähän myötätuntoisesti jännittämäänkin, toivomaan että kaikki menisi hyvin tai jos joku pikku juttu tuleekin, niin siitäkin selvittäisiin.

Jonkin kummallisen värähtelyn esitys kaikkineen minussa sai aikaan, johonkin ei-tietoiseen sen vaikutus ulottui, ehkäpä häpeä, riittämättömyys, aikuisena olemisen tärkeily pantiin hetkeksi jäähylle ja se sisäinen lapsi pompsahti paikalle ihmettelemään ja iloitsemaan. Uskon, että taitavalla esitystä laventavalla ja upeasti tukevalla musiikilla oli oma merkittävä osansa tähän värähtelyyn. 

Naku-teoksessa ei minulle ollut kyse alastomuudesta vaan paljaana olemisesta, itsensä näyttämisestä, pienellä varauksella nenä suojavarusteena. Esityksen alku ja loppu kosketti myös, minä koin alun jotenkin rooliin sisään astumisena ja lopun kiitollisuuden osoituksena punaiselle nenälle.

Kotimatkalla esityksen jälkeen mieleeni muistui kokemus parinkymmenen vuoden takaa. Padasjoella juostiin kesäisin Nakukymppi, siis 10km juoksu ilkosillaan, lenkkitossut ainoana varusteena. Yllytyshulluna minäkin tapahtumaan osallistuin, silloin tapahtumaan osallistui n. 20 juoksijaa, pääasiassa miehiä (tapahtuma on kasvanut sittemmin melkoisesti). No, mieleeni muistui kolme juttua: nakukymppiä seuraamaan tulleen yleisön katsoako vai ei -reaktiot, itselläni olleen pikkupoika fiiliksen, kun pili paljaana juoksin menemään ja metsäautotien kääntöpaikalla pissatauon, kun ei tarvinnut riisua mitään, sai vain laskea laulellen vesiä!