top of page

KokoAgentti Peter: Miten murha ja impro -kamala ja hauska - sovitetaan yhteen?




Mullan alla, improvisaatioteatteri VSOP KokoTeatterissa ma 26.2.2024

 

Vähän ristiriitaisin ajatuksin istahdin tämän esityksen äärelle. Improvisaationa olen jonkin verran seurannut ja siitä tykännyt. Erityisen vaikutuksen on tehnyt näyttelijöiden kyky tarttua hetkeen, jatkaa tarinaa, kuljettaa sitä mitä ihmeellisimpiin juttuihin. Tilanteen ainutkertaisuus kutsuu mukaansa, olemaan osana, reagoimaan.

 

Miten murha ja impro - kamala ja hauska - sovitetaan yhteen, se askarrutti eniten katsomoon istahtaessani.

 

Taitava näyttelijäjoukko otti upeasti porukan hyppysiinsä ja yhdessä mietittiin, kuka murhataan, miten ja millä murhataan, missä murhataan? ja tarinan edetessä kuka on murhaaja?


Tarinan ja siihen liittyvien hahmojen rakentuessa nautin huimasta heittäytymisestä. Yhdessä työskentely oli tosi vakuuttavaa ja hulvattoman hauskaa.

 

Väliajan jälkeen tarina minun mielessäni haarautui niin moniin suuntiin, että luiskahdin jonnekin ulkokehälle. Voihan olla, että näyttelijätkin käväisivät samalla kehällä. Minulle vähän tosikkomaisesti tuli liikaa kysymysmerkkejä hauskuuden sijaan.

 

Loppuratkaisusta totean, että onneksi murha ei ollut erityisen raaka ja verinen. Tähän ehkä liittyy se ristiriita, jota ennen näytöstä pohdin.


Sinänsä ei murhan ja impron yhteensovittamisessa ollutkaan erityistä ongelmaa, varsinkin kun tarinaa kehitteli ja kuljetti tosi taitavat näyttelijät. Isompi ristiriita syntyikin minulle vähän jälkimakuna siitä, että olin tosi innokkaasti (muiden mukana) miettimässä, miten joku ihminen murhataan, olin ikään kuin osallisena.

 

Katselen tv:stä paljon rikossarjoja ja luen dekkareita ja tulin miettineeksi, mitä eroa niillä on tähän esitykseen verrattuna. Sellainen ajatus syntyi, että tv ja kirjat tarjoaa mahdollisuuden tarkastella murhaa ja pahuutta täysin ulkopuolisena.

 

Hauskakin esitys voi näköjään laittaa pohtimaan omia arvoja. Viimeinen Mullan Alla - Improvisoitu murhamysteeri nähdään KokoTeatterissa lauantaina 2.3. klo 19. Liput: https://www.kokoteatteri.fi/lippukauppa

51 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page