top of page

KokoAgentti Peter: Tunsin ettei menneisyys olekaan suljettujen ovien takana, vaan välissä on vain kevyt huokoinen harso, jonka läpi tulvii muistoja eletystä elämästä. 



ree

Nina Hyvärinen: Häivä & Personas, ensi-ilta KokoTeatterissa 14.5.2025


Eläköön Tanssi. Sain kokea kahden esityksen verran minut läpäisevää tanssin taikaa.


Erityisesti Ninan oma Häivä-esitys kutsui minut mukaan upealle matkalle, jossa sain mahdollisuuden ihmetellä ja ihastella myös oman elämäni vaiheita. Jollain syvemmällä tai ylemmällä tasolla sain olla omien muistojeni kanssa mukana. Esityksen oivaltava nimi Häivä viritti minut jo ennalta.


Esityksen liikekieli oli kauniin koskettavaa, erityisen kauniit ja elävät kädet, miten voikaan syntyä niin paljon liikettä miltei paikallaan seisoen. Esityksen taustalle heijastetut kuvat taustoittivat kuljettua matkaa. Valaistus osaltaan loi ja rajasi upeasti erilaisia tiloja ja tunnelmia.


Tuon kaiken äärellä aistin sen harson, jonka läpi minäkin saatoin muistella elämääni. Tunsin ettei menneisyys olekaan suljettujen ovien takana, vaan välissä on vain kevyt huokoinen harso, jonka läpi tulvii muistoja eletystä elämästä. 


Tanssijana Nina kutsui meidät katsojat yhteiselle tosi kauniille, elämää kunnioittavalle ja vähän haikeallekin matkalle olemaan tänään kaikkea sitä mitä onkaan elämältä saanut.


Personas-esitys näyttäytyi minulle koko ihmisen (naisen) elämänkaaren erilaisina vaiheina. Tämänkin esityksen jälkeen olin hyvin vaikuttunut siitä, miten paljon helpommin tanssi tavoittaa erilaisia muistoja ja tunnetiloja puheeseen verrattuna. Puhetta pitää tunnustella ja sen pitää ylittää joitakin esteitä, mutta tanssi tulee harson läpi helpommin ja vaikuttavammin, ei ehkä aina, mutta Häivä oli minulle erityinen, miltei hengellinen, elämää kunnioittava ja ylistävä teos!

Kiitos Nina, kiitos Pietari.


Nina Hyvärinen: Häivä & Personas viimeinen esitys KokoTeatterissa 27.5.

47 kommenttia


duonglam5799
14 tuntia sitten

lc88 là nhà cái uy tín với game đa dạng, giao diện hiện đại và khuyến mãi siêu hấp dẫn dành cho hội viên mới. Đảm bảo trải nghiệm an toàn, vui chơi thỏa thích – đến là thắng!

Tykkää

32win không chỉ là điểm đến của cá cược, mà còn là thế giới giải trí đa dạng, nơi anh em có thể thỏa mãn mọi đam mê chỉ trong một nền tảng duy nhất.

Tykkää

C Jordi
C Jordi
13.10.

Todella kaunis ja koskettava kirjoitus — saa hienosti välitettyä sen, miten syvälle tanssi voi ulottua, ohi sanojen ja suoraan muistoihin. Kuulostaa siltä, että Häivä oli enemmän kuin esitys — lähes hengellinen kokemus. This sora2AI and ai song maker is so nice, and this AI headshot maker is also useful.

Tykkää

CM88 Không chỉ là giải trí, đó là khoản đầu tư. Nền tảng minh bạch, tỷ lệ trả thưởng cao nhất. Biến thời gian rảnh thành thu nhập thật.


Tykkää

Chan Yeo
Chan Yeo
11.10.

RR88  Nền tảng giải trí trực tuyến đa dạng, mang đến trải nghiệm hiện đại và tiện lợi. Cập nhật xu hướng nhanh chóng, giao diện thân thiện và cộng đồng người dùng sôi động.

Tykkää
bottom of page