KokoAgentti Gitta: KESYTÖN - Maailman muuttamisen äärellä!

Hämmästyttävää, miten monimuotoisuudesta, ja monimutkaisuudesta on mahdollista muovata niin henkilökohtainen, ja samanaikaisesti yhteiskunnallinen viesti? Tämän keinovalikon avasivat ja toteuttivat ohjaaja, KokoTeatterin johtaja Anna Veijalainen, näyttelijät ja teatteritiimi KESYTÖN ensi-illan näytöksessä: Laidoilta keskelle. Näkymättömyydestä esille. Tilanteista taustalle. Matalalta korkealle. Sivulta sivuun. Ylhäältä alas. - Kokonaisuus oli intensiivinen, väkevä ja huikeasti enemmän kuin yksittäiset tekijät, suurempi kuin osiensa summa!

Nuoren Enis Macin (1993) näytelmäteksti on kiinnostavuutensa, ajankohtaisuutensa ja rosoisuutensa lisäksi ilmeisen vaativa, koska se perustuu kahden eri aikakauden teksteihin, novelliin O:n markiisitar (1777-1811) ja elokuvaan Faster, Pussycat! Kill! Kill! (1965). Tekstiin on myös rakennettu avoimuutta, tai jätetty tekemättä liian loppuun saakka kirjattuja todellisuuskuvia, valmiiksi työstettyä sanoja, joten esityksen kolmas aikakausi KokoTeatterin tuotanto (2023) on päässyt laittamaan omannäköisyytensä teokseen. Ja woilaa, on onnistunut!

Koska jätin viime syksyn Janoavaiset päänäytöksessä ja myös kevään Norminäytelmässä työskennelleen näyttelijä Cécilie Orblinin noteeraamatta, on tässä yhteydessä mahdollisuuteni nostaa huomio hänen keskeiseen mannerlaattojen siirto- ja yhteystehtävään, joka toteutui myös KESYTÖN teoksessa. Orblin on omimmillaan, kun hän sukkuloi ja siltaa erilaisuuksien, myös kohtuuttomuuksien ristiaallokossa, kulttuurisissa ja piilossa olevien vaikuttimien jännitteisissä suhteissa.

Macin tekstin vähintäänkin kolmannen aikaulottuvuuden, eli nykyisyyteen on saatu yhteys sekä vastuuttamalla, että vapauttamalla näyttelijät Orblin tavoin omaksi itsekseen ja toimimaan, kadottamaan sekä löytämään yhdessä. Roolitransformaatio oli jopa pelottavan viiltävän osuvaa ja onnistunutta; tähän ihminen pystyy sekä hyvässä että pahassa. - Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Joko totesin, tuliko tiimityön ihailuni jo riittävästi sanoitetuksi? Sanoisin vielä jotakin eläytymisestänikin. Minulle katsojana esitykseen eläytymisessä: tekstin, liikekielen, puvustuksen, valojen, musiikin ja äänen välinen yhteys, painotukset, korotukset, vivahteet, sävyt ja ajoitus ovat merkittäviä. Ilman synkronia mieleni ja eläytymiseni hapertuisi, jumittuisi tai harhautuu. Tässä esityksessä oli voimakas esityskokonaisuuden ja katsojan, katsojien välinen intensiivinen dialogi. - Olimme maailman muuttamisen äärellä, yhdessä!