KokoAgentti Peter: Vaikutuin, liikutuin ja myös vaivaannuin!

Putinin Venäjä, KokoTeatteri la 1.2.

Viisi hahmoa istuu riviin katsojien eteen. Ei lavasteita, ei videokuvaa taustalla, vain nämä viisi ihmistä kertomassa - kukin vuorollaan - omaa tarinaansa. Vaikutuin, liikutuin ja myös vaivaannuin!

Taannoin neuvostoaikaan vierailimme silloisessa Leningradissa suomalaisen ystäväni vaimon venäläisessä perheessä. Eniten kosketti näitten tavallisten ihmisten lämmin ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Vähän hämmästytti, kun joissain huoneessa oli vihreä valo, jossain toisessa taas punainen tai sininen. No he kertoivat: ”Katso, mistään ei nyt saa tavallisia hehkulamppuja, ne ovat loppu koko maasta”. Olisi pitänyt vessapaperisäkin lisäksi viedä paketti hehkulamppuja mukanaan! Kaiken tämän keskellä silloin vaikutuksen teki tuon inhimillisen lämmön lisäksi myös kulttuurin monimuotoisuus ja sen vahva läsnäolo.

No, takaisin esitykseen. Viisi erilaista tarinaa piirsi koskettavasti erilaisia tapoja olla, elää ja selviytyä 2000-luvun Venäjällä. Miten kukin yrittää selviytyä omien verkostojensa turvin. Kaikki on mahdollista ja kaikki ovet aukeavat, jos on vaikutusvaltaisia ystäviä, paljon rahaa tai jotain millä käydä kauppaa. Joillakin ei ole mistään pulaa ja joillakin on kaikesta pulaa, koski se sitten asumisoloja tai läheisten kohtaloiden selvittelyjä. Tavallinen kansa, virkamiehet, opettajat jne., ne joitten arvoina on yhteinen hyvä, sivistys, rehellisyys, saavat tulla toimeen kuka mitenkin, yleensä tosi huonosti.

Jollain tavalla nuo tarinat kuljettivat minut nykymenoon Venäjällä, jossa toisaalta mikään ei ole sinänsä muuttunut ja se jokin, joka on muuttunut, se on mennyt johonkin ahdistavaan, huonompaan suuntaan. Hirvittävä määrä rintamalle uhrattuja nuoria, iso joukko läheisiään sodassa menettäneitä, surevia ja ahdingossa olevia perheitä. Suuri joukko ihmisiä, joille tarjotaan totuutta, johon on vaieten uskottava, koska epäilylle (ilman vakavia seurauksia) ei näytä olevan sijaa. Ulkoisia ja sisäisiä harhaisia viholliskuvia, joissa toiseus koetaan uhkana, erilaisuus tuomittavana. Nuo kuvat ja kuvitelmat tuntuvat valitettavasti laajentuvan meidänkin länsimaiseen kuvastoomme.

Koskettavaa teatteria, jossa pienten ihmisten tarinat kuljettivat kyynelrajalle asti, kertoen jostain isosta aikamme isosta haavasta. Jostain purkamattomasta, liian kauan vaietusta aiempien sotien traumasta. Sairaudesta, johon ennen kaikkea heidän, mutta myös meidän yhdessä käsitellä ja löytää uusi parempi tapa elää sopuisasti ja toisiamme kunnioittaen yhdessä.

Huolestuttavasti näyttää siltä, että me olemme tuhoamassa elämisen edellytyksiä tällä pallolla ilman sotiakin.

Anna Politkovskaja: Putinin Venäjä

Esitykset 1.3. asti