HKO & Raekallio Corp: Varjoja, kaikuja
Pe 12.4. klo 19
Helsingin kaupunginorkesterin muusikoiden ja Raekallio Corp:in tanssijoiden kolmen viikon yhteistyöjakson aikana seitsemän muusikkoa ja neljä tanssijaa jakavat osaamistaan ja kehittävät yhteistä kuuntelua ja kehollista havainnointia. Projektin vetää ohjaaja-koreografi Valtteri Raekallio. Esitys 12.4.2024.
Taas sain Kokoagenttina kokea ja nähdä jotain erilaista ja uutta. Millainen keitto tästä sitten mahtoi minulle katsojana syntyä?
Työelämässä puhutaan usein moniammatillisista tiimeistä, joissa ongelmaa, tilannetta tai jonkin kehittämistä katsellaan monenlaisten linssien ja osaamisen läpi. Tällaisin ajatuksin suuntasin uteliaana esitystä katsomaan. Mitä tanssijat ja muusikot ovat mahtaneet vähän erilaisista lähtökohdista yhdessä löytää?
Esitys alkoikin mielenkiintoisesti ja koskettavasti teatterin aulasta, jossa ohjaaja Valtteri kertoi esityksen harjoittelusta ja siitä että esitys perustuu pitkälti improvisaatioon. Hän kutsui meidät katsojat auttamaan esityksen aloitusta, pyytäen kaikkia sulkemaan silmänsä ja tuottamaan yhteistä ääntä toisiamme kuunnellen ja toisistamme virittyen. Aika uskomattoman yhteisen kokemuksen myötä siirryimme katsomoon (silmät sai aukaista) jonkinlaisena ääninauhana. Esiintyjät asettuivat hetkeksi katsomon eteen jakamaan tilan kanssamme.
Mukavaa oli, ettei tanssijoita ja muusikoita erottanut, ainakaan aluksi, toisistaan. Esityksen edetessä kyllä erottui tanssijoiden taidot niin kuin soittajienkin roolit. Paljon silti tehtiin asioita yhdessä. Soittajien rohkea heittäytyminen oli ilahduttavaa ja vapauttavaa. Tanssijoiden vuoropuhelu soittajien ja soitinten kanssa oli myös kiinnostavan herkkää ja hetkessä olevaa.
Katsojana vähän mietin lievää ulkopuolisuuden tunnetta, uskon että esiintyjille yhteinen prosessi ja harjoittelu oli mahtavaa. Yhteinen äänentuotto alussa kytki meidät kyllä hienosti mukaan, jotain esityksen aikana tapahtuvaa katsojia kutsuvaa ja virittävää vuoropuhelua ehkä jäin kaipaamaan.
Kiinnostavinta minulle oli esiintyjien kyky kuunnella ja aistia herkästi toisiaan. Tällainen dialogi kosketti, ihmisten läsnäolo ja kyky kuunnella. Tulee mieleen joskus kuulemani afrikkalainen sana Ubuntu, minulle se on suomentunut: kyky tuntea itsessään toinen.
“Ubuntu-ihminen on avoin ja muiden saatavilla, toisia vahvistava, joka ei tunne oloaan uhatuksi siitä, että muut ovat kykeneviä ja hyviä, hän kantaa rehellistä itsevarmuutta, joka tulee siitä tiedosta, että hän kuuluu suurempaan kokonaisuuteen, ja joka tuntee omissa nahoissaan sen kun toisia nöyryytetään tai alennetaan, kun toisia kidutetaan tai sorretaan.” -Desmond Tutu-
Jälkeenpäin jäin miettimään vielä sitä, mitä mahdollisesti puuttui tai jäin kaipaamaan. Harjoituksien pienissä videoklipeissä välittyi tekemisen ilo ja hauskanpito, esitys oli puolestaan aika vakava. Katsojana olisin mielelläni liittynyt esiintyjien yhteiseen hauskuuteen tai jopa hassutteluun.
