top of page
  • Writer's pictureSini Salo

KokoTeatterin haastattelussa: Enis Maci



Enis Maci on vuonna 1993 syntynyt palkittu saksalainen näytelmäkirjailija ja esseisti. Nuoresta iästään huolimatta Maci on kirjoittanut useita näytelmiä sekä julkaisuja. Vuonna 2018 häneltä ilmestyi palkittu esseekokoelma Eiscafé Europa. KokoTeatterissa nähtävä teos KESYTÖN on tekstinä hyvin tuore. Se on kirjoitettu vuonna 2021. Macin käsikirjoittamia näytelmiä on esitetty tähän mennessä vain Saksassa, joten KokoTeatterin ensi-ilta on Macille aivan erityinen tapahtuma.


“Olen työssäni kiinnostunut paljon siitä, miten erilaiset todellisuudet syntyvät”, kertoo Enis Maci ja painottaa erityisesti sanaa MITEN. Hän kuvailee sitä, kuinka kirjailijan yksi tärkeimmistä tehtävistä on pudistella todellisuuden päältä paksua pölykerrosta pois ja paljastaa näkyväksi rakenteita pinnan alta. Maci on aloittanut kirjailijuutensa näytelmistä, ja vaikka onkin kirjoittanut hyvin paljon muutakin, hän tuntuu aina palaavan näytelmätekstien pariin. “Teatterissa minua kiehtoo transformaatio, eli muutos. Teksti tulee lihaksi. Teksti kohtaa kehon. Teatterissa lopputulos on jollain tavalla aina enemmän kuin osiensa summa”, hän kiteyttää. Maci kertoo punovansa näytelmäteksteihinsä tietoisesti keskeneräisyyttä; koukkuja, silmukoita ja löysiä päitä, joihin koko esityksen työryhmä - ennen kaikkea näyttelijät - pääsevät ihanasti sotkeutumaan.


Enis Macin teksti WÜST Oder Die Marquise von O.... - Faster, Pussycat! Kill! Kill! perustuu kahteen lähdeteokseen: Heinrich von Kleistin novelliin O:n markiisitar sekä Russ Mayerin elokuvaan Faster, Pussycat! Kill! Kill! Teos on kantaesitetty Saksassa Theater Bremenissä syksyllä 2021. “Ohjaaja Elsa-Sophie Jachin ehdotuksesta lähdin tutkimaan kahden lähdeteoksen yhdistäviä pohjavirtoja. Teoksista löytyi paljon yhtymäkohtia suhteessa kunniaan, väkivaltaan sekä nokkeluuteen”, kertoo Maci. Mediassa Teater Bremenin esitystä ylistettiin erittäin viihdyttäväksi, ironiseksi, opettavaiseksi ja taiten tehdyksi. KokoTeatterin esitys KESYTÖN on ensimmäinen kerta, kun Macin tekstejä esitetään Saksan ulkopuolella. Tekstin on suomentanut Ville Koskivaara ja esityksen ohjaa Anna Veijalainen.


Enis Maci on opiskellut muun muassa Leipzigin saksalaisen kirjallisuuden instituutissa ja London School of Economicsissa. Maci on palkittu lukuisilla kirjailijapalkinnoilla sekä stipendeillä ja apurahoilla. Macin näytelmätekstejä on esitetty Teater Bremerin lisäksi muun muassa Schauspielhaus Wienissä ja Schauspiel Leipzigissä. Kaudella 2018-2019 hän toimi kotikirjailijana Mannheimin kansallisteatterissa.


Mitä terveisiä Enis Maci lähettää suomalaiselle teatteriyleisölle?


“Odotan suurella innolla suomenkielistä versiota näytelmästäni. Yritän päästä katsomaan KokoTeatterin ensi-iltaa. Esityskausi on jo kalenteroitu!” KESYTÖN

17.3. / 22.3. / 24.3. / 29.3. / 5.4. / 12.4. / 14.4. / 21.4. / 22.4. / 26.4. / 28.4. / 10.5. / 12.5. / 13.5. / 17.5. / 19.5. / 20.5. / Esitykset klo 19 Liput


103 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page