top of page
  • Writer's pictureSini Salo

KokoTeatterin taiteilijat: Aino Kivi




Ohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija Aino Kivi ohjaa kevään 2024 pääteoksen Valkoinen perkele. Kivi on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2012 ja ohjannut sittemmin freelancerina lukuisissa suomalaisissa teattereissa. Ohjaajuuden rinnalla kulkee kirjoittaminen ja käsikirjoittaminen. Keväällä ensi-iltansa KokoTeatterissa saava Veera Tyhtilän käsikirjoittama Valkoinen perkele saa Aino Kiven pohtimaan manipulaatiota ja sitä, miten hyvät ihmiset päätyvät tekemään pahoja tekoja. 


Yhtenä mieleenpainuvimmista aiemmista ohjausprojekteista Aino Kivi nostaa Kansallisteatterin ja Viron Draamateatterin yhteistuotantona syntynyt Andra Teeden käsikirjoittama Varamiehet/Varumehed, joka kantaesitettiin Kansallisteatterin suurella näyttämöllä kevätkaudella 2023. “Se oli todella pitkän työn lopputulema ja kaikin tavoin todella merkityksellinen. Usko meinasi loppua koronavuosien kohdalla, mutta upea Suomen ja Viron yhteistyö siitä tuli”, toteaa Kivi. Koronavuosien keskellä vuonna 2022 Kivi julkaisi myös toisen romaaninsa Joutonainen (Into). Ensimmäinen romaani Maailman kaunein tyttö julkaistiin vuonna 2016 (Into). 


Kevään 2024 ohjaus ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Aino Kivi vierailee KokoTeatterissa. Ensikosketus Kokoon on ollut jo vuonna 2007, kun Kivi työskenteli ohjaajan assistenttina Henry Hanikalle Taina Westin käsikirjoittamassa esityksessä Narsisti. Esitys kertoi narsismin eri muodoista. “Olen aina jotenkin ihaillut Kokon meininkiä. Se on suurella sydämellä ja intohimolla tekemistä. Koko on peloton ja rohkea.” Tulevan esityksen ohjaajaksi Kivi päätyi käsikirjoittaja Veera Tyhtilän suosituksesta. Aloite tuotannolle tuli Teatteri Siperialta ja KokoTeatteri löytyi kumppaniksi mukaan. “Mielestäni KokoTeatterissa ja Teatteri Siperiassa on paljon samaa. Molemmat talot tinkimättömiä tekijöitä”, ylistää Kivi.


Valkoinen perkele kertoo neljästä opiskelijasta, jotka päätyvät tekemään kurssityön manipulaatiosta. “Esityksen teemat assosioi laajempiinkin kysymyksiin manipulaatiosta ja totuudesta. Koronanjälkeisessä ajassa on puhuttu, kuinka nuoret voivat huonosti ja kuinka käytöstavat ovat hukassa. Elämme informaatiovaikuttamisen ajassa, jossa meille koko ajan syötetään manipuloitua totuutta. On koko ajan vaikeampi tietää, mikä on totta ja mikä ei.” Esityksessä nähdään neljä kiinnostavaa hahmoa ja napakasti etenevää dialogia, joka antaa tilaa herkutella näyttelijäntyöllä. Manipulaation, informaatiovaikuttamisen ja moraalin lisäksi esitys kietoutuu myös sukupolvien välisen kuilun, yliopistomaailman murroksen ja suorituskeskeisyyden ajankohtaisiin teemoihin. 


“Esityksessä tullaan näkemään digitaalisuutta, videoprojisointeja ja virtuaalisuutta. Ja sitä, kuinka kaiken sen virtuaalisuuden keskellä ihminen onkin itse asiassa aika yksin.” Esitystä Kivi kuvailee sekä hauskaksi että koskettavaksi. Sellaiseksi, jota on ehkä vaikea lokeroida perinteisiin muotteihin tai sanoittaa tiiviisti yhteen virkkeeseen. “Valkoinen perkele on hauska ihmissuhdenäytelmä manipulaatiosta. Tai pikemminkin. Tragikoominen ihmissuhdenäytelmä manipulaatiosta yliopistossa.” 


“Pitäkää huolta toisistanne!” 


Valkoinen perkele Esitykset KokoTeatterissa

21.2.-2.4.2024

Kantaesitys Valkoinen perkele on Veera Tyhtilän kirjoittama ja sen ohjaa Aino Kivi. Esitys kertoo ihmismielen nurjan puolen ulottuvuuksista ja manipulaatiosta. Tragikomediassa näyttelevät Yasmin Ahsanullah, Santeri Helinheimo, Tuukka Huttunen ja Anu Palevaara. Valkoinen perkele on KokoTeatterin, Teatteri Siperian ja Hämeenlinnan Teatterin yhteistyö.




101 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page