Norminäytelmä hurmasi Tampereen Teatterissa
- Sini Salo

- 28.9.2023
- 2 min käytetty lukemiseen

KokoTeatterissa kantaesitetty supersuosittu Norminäytelmä vieraili syyskuussa 2023 Tampereen Teatterissa. Norminäytelmän kiertueen mahdollistaa Uudet klassikot -rahaston tuki, jonka avulla erityisen suosittujen esitysten elinkaarta päästään pidentämään ja esityksiä pystytään viemään myös kantaesityspaikkakunnan ulkopuolelle. Norminäytelmän esityksiä on neuvoteltu jo useampaan kaupunkiin, ja Tampere oli näistä kiertuepaikoista ensimmäinen.
Tunnelma oli täynnä odotusta ja innostusta
KokoTeatteri on tunnettu omaperäisistä ja ajatuksia herättävistä esityksistään, eikä Marjo Niemen käsikirjoittama ja Anna Veijalaisen ohjaama Norminäytelmä ole poikkeus. Norminäytelmä on teos, joka haastaa yleisön pohtimaan yhteiskunnassa tiedostetusti tai tiedostamatta ylläpidettyjä rakenteita ja olemassa olevia normeja. Erityisesti esityksessä nostetaan esiin sukupuolen ja seksuaalisuuden normeja, mutta herätellään laajemminkin normikriittistä ajattelua.
Esityksessä tarjotaan surrealistisia ja huumorilla höystettyjä tilanteita kuin "joulukalenterin luukkuja", jotka saavat yleisön nauramaan ääneen, mutta samalla herättävät syvällisiä kysymyksiä. Nämä kysymykset pitävät katsojan otteessaan esityksen loppuun saakka. Ehkä - tai ainakin toivottavasti - kysymykset pohdituttavat vielä esityksen jälkeenkin.
Tampereen Teatterin yleisö oli haltioissaan Norminäytelmästä
Esityksen jälkeen teatterin lämpiössä kuului innokasta keskustelua ja palautelomakkeisiin kirjoitettiin kynät sauhuten. Katsojat kertoivat, kuinka ehkä samaistuivat voimakkaasti esityksen henkilöihin tai tilanteisiin, ja kuinka esitys oli saanut heidät pohtimaan omaa suhdettaan normeihin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Norminäytelmän kerrottiin tekevän juuri sen, mitä hyvältä teatteriesitykseltä voi odottaa - se herätti tunteita ja ajatuksia.
Kiitos paljon aivan kaikille palautteiden kirjoittaneille, luimme jokaisen koko työryhmällä ja ajatuksella. Alla vain murto-osa palautteista, joita tuli aivan uskomattoman paljon!
---
"Kiitos upeasta, hauskasta, liikuttavasta ja tärkeästä näytelmästä! Tällainen juuri lesbouteensa heräilevä heteronormeissa iäti kasvanut ja elänyt 35-vuotias löysi niin saatanan paljon näistä hetkistä lohtua ja armoa itselleen. Aivan vitun upeeta. Kiitos!" "Kiitos syksyn piristyksestä. Erittäin voimaannuttava esitys!" "Naiset pussailevat videolla - miltä se tuntuu? Aika helvetin hyvältä. Tällaista onkin saanut odotella näkevänsä teatterin lavalla vain koko ikänsä (61v. ja 63v.). Kiitos!" "Esitys oli ihana. Se oli liikuttava, hauska ja vaikuttava. Jokaisen ihmisen tulisi nähdä tämä näytelmä. Haluaisin, että lapseni näkevät sen."
"Kiitos nuorelta autistiselta sateenkaari-ihmiseltä. Kiitos kuulluksi sekä nähdyksi tulemisen tunteesta." "Jokaikisen ihmisen pitäisi nähdä tämä. Erityisesti kaikkien Jorma-setien. Tätä näytelmää pitäisi esittää kauan."
"Norminäytelmä todellakin sai minut havahtymaan kuinka paljon lähipiirissä ihmetellään ja tuomitaan tiettyjä aiheita. Kiitos herättävästä showsta!"
---
Kiitos Tampereen Teatterille tästä unohtumattomasta vierailusta. Kiitos tamperelainen yleisö. Viiden esityksen vierailun Tampereella näki yhteensä noin 750 katsojaa.
Norminäytelmä jatkaa kohti uusia seikkailuja ja kiertuepaikkakuntaa.
Missä sinä haluat nähdä Norminäytelmän seuraavan kerran?




Norminäytelmä on upea esimerkki siitä, miten nykyteatteri haastaa vallitsevia rakenteita ja yhteiskunnallisia odotuksia. Esitys herättää pohtimaan, mitkä arkiset esineet tai rutiinit määrittelevät identiteettiämme ja kotiympäristöämme. Joskus kauneus löytyy perinteistä, jotka on säilytetty sukupolvelta toiselle. On mielenkiintoista tarkastella, miten teatteri käyttää rekvisiittaa luomaan tunnelmaa ja historiallista jatkumoa, joten suosittelen että voit tutustu tarkemmin tähän valikoimaan nähdäksesi ajattomia esineitä, jotka ovat muovanneet suomalaista kotikulttuuria ja luoneet esteettistä jatkuvuutta sukupolvien välillä.
Teatteri ja esineiden hiljainen kieli
Teatteri on perinteisesti ollut paikka, jossa jokainen esine lavalla on merkityksellinen. Kun puhutaan "Norminäytelmästä", huomio kiinnittyy usein siihen, miten normit ohjaavat käyttäytymistämme, mutta yhtä lailla ne ohjaavat suhdettamme materiaaliseen maailmaan. Lavastuksessa käytetyt esineet, kuten huonekalut tai keittiövälineet, eivät ole vain taustaa, vaan ne ankkuroivat katsojan tiettyyn sosiaaliseen…
This thought-provoking play brilliantly challenges societal norms, much like strategic games engage our minds. As a fan of narratives that push boundaries, I appreciate works that stimulate deep reflection. Your discussion on unconventional thinking reminds me of the strategic planning in PokemonTD, a tower defense game that also rewards creative problem-solving and team management.
Kiitos tästä inspiroivasta kirjoituksesta! Norminäytelmän tapa haastaa sosiaaliset normit on todella ajankohtaista. Vastaavalla tavalla pelimme undead corridor online</a> haastaa pelaajan rajoja selviytymistaidoissa. Molemmat työt tarjoavat intensiivisen kokemuksen, joka jättää vaikutuksen. Tampereen vierailun vaikuttavat yleisöpalautteet kertovat taiteen voimasta liikuttaa!
PDC Electric stands out by providing end-to-end electrical and automation solutions. From the initial concept to final commissioning, their skilled team ensures that each project is completed efficiently and safely. The pdcelectric.com company’s UL-certified control panels exemplify precision, while their integration of robotics demonstrates forward-thinking innovation.
Attention 2 Detail Luxury Detailing & Coatings delivers a true luxury experience for your car. Their work is flawless, and the attention to detail is unmatched. You can see the difference in every reflection and surface. https://www.attn2detail.info/ team’s professionalism and pride in their craft really stand out. It’s detailing done right—every single time.