top of page
  • Writer's pictureSini Salo

Tuuli Mattila ja Lauri Nurkse: Odotamme yleisön reaktioita ja ihmisten kohtaamista!



Sisareni on kahden näyttelijän komedia, jonka ohjaajana toimii Lauri Nurkse. Tekstiä on työstetty työryhmän voimin. Näytelmä kertoo kahden toisistaan erkaantuneen sisaruksen kohtaamisesta lapsuudenkodissa äidin kuoleman jälkeen. Kotitalo on myyty ja nyt se pitää tyhjentää. Intiimi tila pakottaa sisarukset lähelle toisiaan. Lavalla näyttelevät Tuuli Mattila ja Lotta Lindroos. Esitykset KokoTeatterissa 9.-23.5.2023.


Näytelmän teksti on saanut alkusysäyksen Mattilan ollessa Lontoossa opiskelemassa näyttelijäntyötä. “Näin silloin Lontoossa sen Tuulin esityksen. Ihan ensin olin vaikuttunut näytelmätekstin humaanista otteesta sekä huumorista. Samaan hengenvetoon ehdotin, että pitäisikö teksti kääntää ja lokalisoida Suomeen”, kuvailee Nurkse näkemäänsä. “Sitten tuli pandemia ja sitten tuli lapsi. Asiat hieman lykkääntyivät”, pariskunta toteaa kuin yhdestä suusta nauraen. Idea ei kuitenkaan hautautunut kirjoituspöydän laatikkoon, sillä Taiteen edistämiskeskuksen apurahan avulla tekstiä päästiin työstämään eteenpäin työryhmän kanssa.


Näyttelijä ja käsikirjoittaja Tuuli Mattila on näytellyt suomalaisissa tv-sarjoissa ja on myös muun muassa Feministisen Improvisaatioteatteri Vendettan perustajajäsen. Mattila on esiintynyt KokoTeatterissa aikaisemmin kaudella 2020-2021 Vendettan improilloissa. Mattila näyttelee nuoremman sisaren roolissa ja vanhemman sisaruksen roolissa nähdään kokenut ja karismaattinen Lotta Lindroos. Lotta on tuttu niin ikään teatterin lavoilta kuin suomalaisista elokuvista ja tv-sarjoistakin. Lauri Nurkse on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana keskittynyt työskentelemään pääasiassa kameran takana ohjaajana. Vuonna 2015 Nurkse ohjasi Linnateatteriin Anna-Leena Härkösen näytelmän Rantarouvat, joka kiersi vierailevana tuotantona pitkään ympäri Suomea. “Siitä jäi kyllä valtava nälkä teatterityöskentelyyn. Kun tässä nyt on tullut tehtyä jo pidempään kameran kanssa töitä, niin koin teatterin tekemisen jotenkin hurjan vapauttavana. Teatteri on dialogia näyttelijöiden kanssa ja mustan tilan muuttamista maagisesti joksikin yhteisesti sovituksi”, kuvailee Nurkse.


Keväällä nähtävässä näytelmässä päähenkilöt käyvät läpi mennyttä ja tulevaa, avaavat ajatuksiaan peloista ja toiveista samalla, kun he pakkaavat äitinsä muistoa pois. Sisarussuhteiden dynamiikka, lainalaisuudet ja erilaiset variaatiot ovat kiinnostaneet Mattilaa jo pidemmän aikaa. “Näytelmän tarina on fiktiivinen, mutta toki olen ammentanut ympäriltäni ja omasta kokemusmaailmastani käsin tekstiin syvyyttä sekä kerroksia”, kertoo Mattila. Eräänlaisena peruskysymyksenä näytelmässä on se, kuinka eri tavalla sisarukset voivat nähdä maailman. Sama lapsuus, samat lomamatkat ja samat tilanteet voivat saada täysin erilaisia merkityksiä kokijasta riippuen. “Sisaret janoavat hyväksyntää toisiltaan, mutta eivät osaa sitä toisilleen antaa. Se tuntuu olevan sellainen perusongelma ylipäätään ihmisten välisissä suhteissa”, Mattila tarkentaa.


Näytelmässä nähdään sisarusten välistä dialogia lapsuudenkodissa, joka ei välttämättä ole se kaikista idyllisin ja lämpimin paikka täynnä ihania muistoja. “Reaalimaailmassa lapsuudenkoti voi olla myös täynnä tavaraa oleva vuokrakämppä, joka pitää saada pikaisesti tyhjäksi seuraavaa asukasta varten”, kuvailee Mattila näytelmän lähtötilannetta. “Lapsuuden koti herättää sisaruksissa vaikeitakin muistoja. Kykenevätkö sisarukset luomaan toimivaa yhteyttä välilleen vai tulevatko lapsuudessa koetut haasteet heidän välilleen myös aikuisena? Kierrokset kasvavat", toteaa Nurkse ja jatkaa: "Sitten taas toisaalta, kun kaksi järkkymätöntä jääräpäätä laitetaan pieneen tilaan, niin onhan siinä myös selkeä komedian paikka. Luvassa on siis sekä herkkiä hetkiä, mutta myös herkullista huumoria."


Vaikka tarina sijoittuu Vantaan lähiöalueelle kaupungin vuokra-asuntoon, antaa teksti ja teatteritila kuitenkin vapauden leikitellä ajan ja paikan kanssa. Lavalle luvataan dynaamista kerrontaa hauskan sekä koskettavan tekstin kanssa niin, että tarjotaan myös aisteille kiinnostava matka - kuitenkin näyttelijäntyö edellä. “Teksti on niin hyvä, että luotan täysillä näyttelijäntyöhön. Ei kikkailla liikaa, mutta saatan innostua harjoitusprosessin aikana kaivamaan leffapuolelta kerrytettyä kikkapakkia”, hymyilee Nurkse lopuksi.


“KokoTeatteri on juuri sopiva tämän tarinan näyttämöksi. Oikean kokoinen, sopivan intiimi ja antaa mahdollisuuksia leikkiä. Odotamme innolla tätä yhteistyötä!”


Käsikirjoitus: Tuuli Mattila & työryhmä

Ohjaus: Lauri Nurkse

Esiintyjät: Lotta Lindroos, Tuuli Mattila

Näytelmän kesto on noin 1h 50min (sis. väliajan)

Sisareni

Esitykset 9.5. / 13.5. klo 14 / 16.5. / 20.5. klo 14 / 23.5. Esitykset klo 19, ellei toisin mainita Osta liput

153 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page