Vaalit lähestyvät – mistä löytyisi ehdokas, jota äänestää?
Eduskuntavaalit lähestyvät ja eri paikoissa tulee vastaan ehdolle lähteviä uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Vaaliohjelmia kirjoitetaan parhaillaan, ja moni järjestö ja muu edunvalvoja hioo omia tavoitteitaan. Minusta vaalit ovat aina olleet ihmisen parasta aikaa, ylivoimaisesti kiinnostavinta aikuisviihdettä. En malta odottaa kaikkia isoja vaalitenttejä. Aivan parasta.
Olen tehnyt koko elämäni taidetta ja kouluttanut itseni korkeakoulussa tämän rakastamani alan ammattilaiseksi ja asiantuntijaksi. Taide ja oman teatterin perustaminen ovat opettaneet minulle 30 vuoden aikana paljon. Olen oppinut taiteen sisällöistä ja tekemisestä sekä jokaisesta osa-alueesta, jota esityksen rakentamiseen tarvitaan. Olen oppinut luomaan kehityshankkeita ja viemään niitä eteenpäin sekä kehittämään työyhteisöä, rekrytoimaan ja etsimään uusia rahoitusmalleja. Yhtä lailla olen siis oppinut taloudesta, verotuksesta, työnantajavastuusta ja reilusta työnantajuudesta, työntekijöiden oikeuksista ja velvollisuuksista sekä markkinoinnista, myymisestä ja oman brändin rakentamisesta. Työssäni olen tekemisissä hyvin laajasti yhteiskunnan eri kerrosten ja osa-alueiden kanssa.
Löydän yhteistä arvopohjaa monesta puolueesta. Tärkein kriteeri itselleni on kuitenkin ehdokkaan sivistys ja se, että hän näkee taiteen itseisarvon ja puolustaa suomalaista taidetta ja kulttuuria monipuolisesti ja määrätietoisesti. Taidetta täytyy Suomessa rahoittaa julkisista varoista, sillä yhtäkään muuta maailman maata ei suomalaisen kulttuurin olemassaolo ja tulevaisuus riittävästi kiinnosta.
Kulttuuri on elinkeino, joka ei näy
Taide- ja kulttuuriala on suuri ja vaikuttava elinkeinoala. Tilastokeskuksen kulttuurisatelliitin mukaan kulttuurin osuus sekä bruttokansantuotteesta että työllisistä oli 2,9 prosenttia vuonna 2020. Ala on työvoimavaltainen ja sen osaajat ovat suurelta osin korkeasti koulutettuja.
Silti kulttuuri ei ole virallisessa toimialaluokituksessa oma toimialansa. Se hajoaa muiden alojen sekaan ja jää näkymättömäksi juuri siellä, missä päätöksiä tehdään. Ehdokkaani pitäisi ajaa taidetta, kulttuuria, tapahtuma-alaa ja muuta alan ammattitoimintaa eteenpäin elinkeinona. Alalla pitäisi olla oma, näkyvä paikkansa tilastoissa ja kaikki ne nimikkeet, joilla siitä tulee näkyvä osa yhteiskuntaa. Mitä ei tilastoida, sitä ei myöskään huomioida, kun rahaa jaetaan tai leikataan.
Esitysilta ei myöskään pääty teatterin oviin. Yleisö syö ravintoloissa, käyttää joukkoliikennettä ja taksia, majoittuu ja ostaa. Julkinen tuki palaa yhteiskunnalle veroina, työpaikkoina ja kulutuksena.
Leikkaa tuki, vaadi tuottoja, verota tuotot
Yhdistyksiä, jollaisia monet teatterit ovat, on perinteisesti pidetty yleishyödyllisinä. Näin pitäisi ollakin. Rahoitusleikkausten myötä on alettu puhua omien tuottojen kasvattamisesta ja se on sinänsä oikein. Samalla kuitenkin riskeerataan yleishyödyllisyys. Suuret omat tuotot tarkoittavat verotettavaa tuloa, ja muna–kana-efekti on valmis. Tukia leikataan, omia tuottoja on pakko kasvattaa ja sitten niitä ryhdytään verottamaan. Verottomuuden peruste on nimenomaan ollut julkinen tuki.
Samaan suuntaan veti myös kulttuuritapahtumien lippujen arvonlisäveron korotus vuoden 2025 alussa. Juuri kun yleisötuottoja pitäisi kasvattaa, lipun hinnasta suurempi osa menee valtiolle.
Valoakin on näkyvissä. Lahjoitusten verovähennysoikeus on vihdoin laajenemassa myös kulttuuria edistäviin järjestöihin, ja hallituksen esitys on parhaillaan eduskunnassa. Se on hyvä alku, jota on odotettu pitkään. Seuraavan eduskunnan on varmistettava, että uudistus toimii myös käytännössä ja että rajaukset eivät sulje ulos vapaan kentän pieniä toimijoita.
Reilu työnantaja tarvitsee ennustettavuutta
Haluan olla reilu työnantaja. Se on kuitenkin vaikeaa, kun rahoitus ratkeaa vuosi kerrallaan ja usein vasta vuoden jo alettua. Pitkäjänteinen työnantajuus, vakituiset työsuhteet ja työhyvinvointi edellyttävät monivuotista ja ennustettavaa rahoitusta.
Moni alan ammattilainen työskentelee freelancerina, apurahalla tai yhdistelee näitä keskenään. He putoavat yhä liian usein sosiaaliturvajärjestelmien väliin, ja työttömyysturvan heikennykset osuvat heihin kovaa. Toivon ehdokkaaltani ymmärrystä siitä, miltä taiteilijan työelämä todellisuudessa näyttää.
Myös tilat ovat iso kysymys. Toimitila on vapaan kentän suurimpia kuluja, ja sen tiedän omasta kokemuksesta. Ilman kohtuuhintaisia tiloja ei ole esityksiä, ei työpaikkoja eikä yleisöä.
Taide on enemmän kuin talousluku
Kaiken tämän talouspuheen keskellä haluan muistuttaa, miksi teemme tätä. Taide auttaa ymmärtämään maailmaa ja kanssakulkijoita, se ehkäisee yksinäisyyttä, tukee hyvinvointia ja oppimista ja kokoaa ihmisiä yhteen. Teatteri on myös paikka, jossa yhteiskuntaa voi tarkastella kriittisesti. Kun maailma ympärillämme kiristyy, tarvitsemme näyttämöitä, joilla vaikeistakin asioista voi puhua. Sivistysvaltio mitataan sillä, pitääkö se huolta kulttuuristaan myös silloin, kun on tiukkaa.
Kysy ehdokkaaltasi
Kun ehdokas seuraavan kerran ojentaa sinulle esitteen tai kahvikupin, kysy häneltä:
Lisäisitkö vai leikkaisitko taiteen ja kulttuurin julkista rahoitusta?
Miten turvaisit freelancerien ja apurahataiteilijoiden sosiaaliturvan?
Pitäisikö kulttuurin olla oma toimialansa virallisissa tilastoissa?
Miten varmistaisit, että omia tuottoja kasvattava kulttuuriyhdistys säilyy yleishyödyllisenä?
Milloin kävit viimeksi teatterissa?
Viimeinen kysymys kertoo usein eniten.
Nähdään vaalikopeilla ja teatterissa!
Anna Veijalainen, Teatterinjohtaja, KokoTeatteri
