Kuvittele valtava avaruus, joka on täynnä eloisia ja toisaalta kasveja muistuttavia rakenteita. Kosminen kasvisto koostuu eteerisistä, luminoivista kasveista, jotka näyttävät kelluvan avaruuden painottomuudessa.
Levoteatterin kauden pääteos Cosmic Flora: Questscape Madness - Levoteatteri: The Sidequest saa ensi-iltansa 21.7.2023 klo 19:00 KokoTeatterilla. Pelinomainen esityksellinen kokeilu toteutetaan viikossa yhdistämällä mm. workshoppeja, ryhmäkeskusteluja, demoja, yleisöäänestyksiä ja tekoälyä.
“Työryhmä on kokoontunut ennen harjoitusviikkoa vain pari kertaa keskustelemaan kutakin kiinnostavista lähtökohdista, tematiikoista, työskentelytavoista ja näyttämöllisistä ratkaisuista. Meitä kiinnostaa tutkia esimerkiksi tekoälyä, luontoa ja pelillisyyttä”, kertoo Levoteatterin toiminnanjohtaja Heidi Bergström, joka on itsekin osa esityksen toteuttavaa työryhmää. “Lopullinen esitys muotoutuu kuitenkin vasta viikon aikana. Uskoisin sen kuitenkin rakentuvan esitykselliseksi installaatioksi.”
Esityksen rakennus on alkanut poikkeuksellisesti valosta. Ensimmäiset kaksi päivää työryhmä on rakentanut valoratkaisuja, jotka jakavat tilan osiin. Näihin osioihin aletaan toteuttamaan sisältöä. Lähtövalo on Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun koulutusohjelmasta juuri kandidaatin tutkintonsa suorittaneen Pinja Kokkosen käsialaa.
“Valo varmasti muuttuu matkan aikana, mutta lähtötilanne pysyy. Valo tulee siis olemaan pitkällisesti lopullista tilaa ja toteutusta määrittävä tekijä”, Bergström jatkaa. “Työskentelemme horisontaalisesti ja mahdollisimman hierarkiattomasti. Olemme kuitenkin päättäneet yhdessä, että dramaturginen päävastuu on Anna Kirvesniemellä ja Maija Suomisella.”
Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelmassa opiskeleva Kirvesniemi on toiminut työryhmän koollekutsujana. Hänellä ja Teatterikorkeakoulussa Live Art and Performance Studies -maisteriohjelmassa syksyllä aloittavalla Suomisella on takanaan useampi yhteinen produktio. Työryhmän täydentää Metropolian ammattikorkeakoulussa kulttuurituotannon opintojaan viimeistelevä Justus Mättö, joka vaikuttaa myös kuvataiteiden puolella. Kaikki viisi taiteilijaa ovat Levoteatterin jäseniä eri vuosilta.
“Olen työskennellyt kaikkien neljän muun taiteilijan kanssa useammassa produktiossa Levoteatterin sisällä ja sen ulkopuolella enkä malta odottaa että näen, mitä lopulta saatamme katsojien eteen”, Bergström sanoo. “Kukaan meistä ei ole koskaan jättäytynyt taiteen saralla yhteen lokeroon ja olemme yhtä lailla uteliaita. Monitaiteellisempaa työryhmää ei voisi toivoa.”
Esityksen markkinoinnissa on puhuttu kevyestä osallistamisesta - mitä se sitten tarkoittaa?
“Toivottavasti mahdollisimman vähäistä”, Bergström naurahtaa ja myöntää että jännittää itsekin kaikkea osallistavaa. “Haluamme, että yleisö pääsee puuhastelemaan, kokeilemaan ja innostumaan niin halutessaan, mutta katseen alla ei kenenkään tarvitse olla.”
Esitykset: 21.7. klo 19 / 22.7. klo 19 / 23.7. klo 14
KokoTeatteri, Hämeentie 3, 00530 Helsinki
Osta lippusi täältä
Työryhmä: Heidi Bergström, Anna Kirvesniemi, Pinja Kokkonen, Justus Mättö ja Maija Suominen
Tuotanto: Levoteatteri
Esitys toteutetaan yhteistyössä KokoTeatterin kanssa
Esitys on K15 ja kevyesti osallistava. Osallistavuudesta voi kieltäytyä ja vain katsoa. Esityksessä on käytössä ennakkoon ilmoitettu turvasana.

Levoteatteri on helsinkiläinen vapaa ammattiteatteriryhmä, joka tuottaa uutta monitaidetta pääasiassa pääkaupunkiseudulle. Levoteatteri etsii uusia tapoja toimia, uutta praktiikkaa, uusia lähtökohtia sekä kaikkiaan uusia tapoja tehdä teatteria ja esitystaiteita.
The independent professional theater group Levotatteri is situated in Helsinki, and they primarily serve the greater Helsinki area with their innovative multi-arts productions. Basketball Legends is a fantastic pick for everybody who loves basketball or is simply seeking a thrilling gaming experience.
Kosminen kasvisto ja valo esityksen lähtökohtana herättävät mielikuvia jostain täysin uniikista. Onko esitys tarkoitettu kaikenikäisille vai onko siinä jotain erityistä kohderyhmää? Escape Road will appeal to those who enjoy the thrill of pursuit. Because of the persistent chase by police vehicles and helicopters, your gameplay will seem like it is going to be very dramatic and breathless.
retro bowl on enemmän kuin pelkkä amerikkalainen jalkapallopeli; se on aikakapseli, joka vie sinut takaisin 8-bittisten videopelien kulta-aikaan.
"Cosmic Flora: Questscape Madness" kuulostaa todella kiehtovalta ja omaperäiseltä teoskonseptilta! Avaruuden ja kasvien yhdistäminen luo mielenkiintoisen visuaalisen ja tunneperäisen kokemuksen, varsinkin kun eteeriset, luminoivat kasvit "kelluvat" avaruuden tyhjiössä. Se, että esitys yhdistää pelimäisiä elementtejä ja interaktiivisia osia kuten workshoppeja, yleisöäänestyksiä ja tekoälyä, tekee siitä varmasti ainutlaatuisen kokemuksen. ragdoll hit
Best Logistics Courses In Kerala | Logistics Institute In Kochi
No1 Logistics Institute Kochi. Enhance your career opportunities in the field of logistics with the best logistics courses offered in Kerala. Join now in Kochi . Contact us to learn more!
https://blitzacademy.org/maincourse.php?course_cat=2&best-logistics-courses-in-kerala