top of page

KokoAgentti Peter: Hyppy tyhjyyteen kolmesta suunnasta

Kaikki vanha meni rikki – Äänetär  loitsurunokonsertti – Love Boat komedia


Tällainen hyvin erilaisten esitysten kimara tuli katsottua parin viikon sisällä marraskuun lopulta joulukuun alkuun.


Esitykset näyttäytyivät minulle hyvin erilaisina, elämän syvästä päädystä loitsujen kautta laivan baaritiskille. Siellä laivan baaritiskillä nautittu tarjousdrinkki ”Hyppy tyhjyyteen” innoitti minua miettimään mahdollista yhteistä nimittäjää näille kolmelle esitykselle.


Hyppy tyhjyyteen kolmen esityksen suunnista


Kaikki vanha meni rikki kuvasi koskettavasti pikkuveljen itsemurhaa, sitä kuinka hän hypätessään veti tahtomattaan myös läheisensä mukanaan tyhjyteen. Tavalla, josta vieläkin mieluummin vaietaan kuin otetaan puheeksi. Esitys toi kauniilla ja koskettavalla tavalla kaiken sen voimattomuuden, avuttomuuden ja fyysisenkin kivun, mutta lohdullisesti myös pikkuveljen hahmon, joka surun äärellä kulki vierellä, muistuttaen kaikesta yhdessä koetusta. Viiltävä ja lamauttava suru muuttaa muotoaan siitä puhumalla ja sen äärellä elämällä, vaihtuen vähitellen kaipuuksi ja myöhemmin, jonkinlaisen hyväksymisen myötä, iloksi yhdessä vietetystä ajasta.


Loitsurunokonsertin äärellä koin loitsujen tuovan lohtua tyhjyyteen ja valoa pimeyteen. Loitsujen uho ei niinkään tässä iässä enää puhutellut, mutta hiljaiset vaivihkaiset laulut virittivät toiveikkuutta arjen huoliin, vähän rukousta muistuttaen. Loitsuja olisi ilmeisesti riittänyt pitempäänkin esitykseen ja ajattelen, että se osaltaan olisi myös sallinut pidempiä ja syvempiä loitsujen kaaria. Katsojana jäin kaipaamaan jotain mukaan kutsuvaa yleisöä osallistavaa yhdessä lausuttua tai laulettua lohdullista loitsua, jotain toivoa ja luottamusta herättävää yhteistä matkaevästä.


Kahden uranaisen konferenssiristeilyn vaihtuessa väärään laivaan astumisen myötä sinkkuristeilyksi olikin melkoinen seikkailu ja drinkin myötä myös hyppy tyhjyyteen. Esitys olisi ansainnut isomman katsojajoukon ja ehkäpä muutaman elämänsä tyhjyyttä useammalla drinkillä täyttäneen katsojan. Hauska ja koskettavakin kuvaus siitä, miten elämä joskus ohjaa ”väärille raiteille” tai väärään laivaan ihmettelemään, vähän hukassa olevana, niitä omaa elämää ohjaavia suorituskeskeisiä, uuvuttavia polkuja, joissa ilo ja itseys uhkaa kadota.


Kun noita esityksiä kohtuullisen pitkään eläneenä katselin, näin kaikissa kolmessa esityksessä oman elämääni kivuliaita kohtia. Avuttomuutta, voimattomuutta, tarvetta paeta, kadota näkymättömiin tai eksyneen avutonta huutoa tyhjyyteen. Joskus elämän suuntaa on pystynyt kääntämään vain ajautumalla täysillä laitaan ja joutumalla niin ahtaaseen nurkkaan, ettei omin voimin voinut jatkaa. Oli pakko pysähtyä ja yrittää löytää itsensä ja elämänsä uudelleen.


Tällaisia elämän taitekohtia tai tyhjiä välitiloja tuntuu elämä tarjoilevan meille kaikille, joko ulkoisten hyvin traagistenkin tapahtumien, tai oman sisäisen eksyksissä olemisen tai erilaisten törmäilyjen myötä. Miten huikeaa onkaan, kun saanut näidenkin esitysten äärellä myötäelää jotain hyvin yksityistä, joka jaettuna ja näkyväksi tullessaan on muodostunut meille kaikille yleiseksi, ymmärrettäväksi ja kohottavaksi kokemukseksi.


Kuva: Kaikki vanha meni rikki, Bisher Sawan


1 722 kommenttia


La La
La La
kahdeksan tuntia sitten

Your writing style is so smooth and engaging that I didn’t even realize when I finished reading the whole article. The information is extremely helpful, especially for beginners. Amazing work! trang chủ 789P

Tykkää

La La
La La
kahdeksan tuntia sitten

Your writing style is so smooth and engaging that I didn’t even realize when I finished reading the whole article. The information is extremely helpful, especially for beginners. Amazing work! nhà cái 28BET

Tykkää

Gnurt Lee
Gnurt Lee
21 tuntia sitten

Mình vô tình bắt gặp LLWIN COM khi đang xem một số bài trao đổi trên mạng. Thấy được nhiều người đề cập nên mình cũng thử vào tìm hiểu. Tuy chưa có dịp đọc kỹ toàn bộ nội dung nhưng chỉ lướt qua phần bố cục và cách sắp xếp đã thấy khá chỉn chu, tổng thể nhìn gọn gàng, dễ theo dõi và không tạo cảm giác rối mắt.


Tykkää

binh an luu
binh an luu
päivä sitten

Mình tình cờ bắt gặp sc88 khi đọc qua vài trao đổi trên mạng, thấy được nhắc đến khá nhiều nên cũng tò mò bấm vào xem thử. Mình chỉ xem nhanh để nắm bố cục tổng thể và cách trình bày, chưa tìm hiểu kỹ, nhưng ấn tượng ban đầu là trang sắp xếp gọn gàng, nội dung rõ ràng nên theo dõi khá dễ và không tạo cảm giác rối mắt.

Tykkää

Hai Hai
Hai Hai
päivä sitten

Mình tình cờ bắt gặp CM88 khi đọc qua vài trao đổi trên mạng, thấy được nhắc đến khá nhiều nên cũng tò mò bấm vào xem thử. Mình chỉ xem nhanh để nắm bố cục tổng thể và cách trình bày, chưa tìm hiểu kỹ, nhưng ấn tượng ban đầu là trang sắp xếp gọn gàng, nội dung rõ ràng nên theo dõi khá dễ và không tạo cảm giác rối mắt.

Tykkää
bottom of page