top of page

KokoAgentti Peter: Voinko kuunnella itseäni, kuka päätäni käyttää?


"Pitkin hampain valmistauduin tähän illan näytelmään, ikään kuin olisin hammaslääkäriin menossa. Aavistus siitä, että nyt porataan tavallista syvemmälle ja se saattaa sattua, vaikka lopputulos olisikin toivottu."

 

Valkoinen perkele, ennakko 20.2.2024

Sain Kokoagenttina nähdä ennakkona 21.2. ensi-iltaan tulevan näytelmän.

 

Aluksi tunnustus: Matkalla teatteriin ajattelin, että tuskin menisin tätä katsomaan, koska tarinan manipulointi tuntui edustavan minulle vääränlaista, jotenkin rakkaudetonta vallankäyttöä, vehkeilyä ja pahaa tahtoa.

 

Katsomassa istuessani tajusin, ettei tätä tarinaa voikaan katsoa ulkopuolisena, vaan se kutsuu tai jopa pakottaakin mukaansa, osallisena tutustumaan omiin piilossa oleviin tarpeisiin näyttelijöiden tarjoamien peilien heijasteista.


Joku vailla olemisen tunne, syli-ikävä, isän kaipuu, riittämättömyys, hylätyksi tulemisen pelko; joku täyttymistä vaativa vajaus tuli näyttelijöiden tulkitsemana itselleni näkyväksi, eikä pelkästään heissä vaan ”valitettavasti” myös itsessäni.

 

Mihin kaikkeen olen elämässäni oikeuttanut itseni? Millä kaikella täytän omaa tyhjyyttäni ja keskeneräisyyttäni?


Onko toimieni hyvä tarkoitus itselleni, tuottanutkin vahinkoa tai pahaa tahtomattani läheisilleni ja ystäville?

 

Tässä opiskelijoiden hyvä tarkoitus tutkia tieteen keinoin pahaa, imaisikin heidät pimeään, tutkijoista tuli tutkimansa pahan uhreja.

 

Väliajan jälkeen innostunut ryhmä joutuikin kyseenalaistamaan tutkimuksena. Katse kääntyi omaan vallankäyttöön ja haluun peruuttaa tai lopettaa.


Katsojana jäin miettimään sitä kohtaa, jolloin olisi voinut lopettaa, näytelmän sanoin: se lähti väärille raiteille. Omalla kohdallani tunnistan tällaisen vääriin juttuihin ajautumisen,

jota ikään kuin itsensä ulkopuolelta joutuu voimattomana katsomaan.


Keskustelu näytelmän jälkeen ohjaajan ja muiden KokoAgenttien kanssa oli yhteisen ihmettelyn avulla omaa ymmärrystä ja maailmankuvaa avaavaa.


Keskustelussa käytiin myös läpi sitä, miten digiaika tuotiin esille, myötätunnon puute, kasvoton solvaaminen jne.. Pohdittiin myös näytelmän alussa oleva vihjausta siitä, miten lopussa saattaa käydä.

 

Kotona pohdiskelin vielä ryhmään kuulumisen tarvetta ja ehtoja. Saanko, kaivatessani yhteyttä muihin ja kuuluakseni ryhmään, toteutua omana itsenäni? Voinko kuunnella itseäni, kuka päätäni käyttää.

 

Lopun tunnustus: Näytelmän jälkeen ajattelenkin toisin: tällaista teatteria itse asiassa kaipaan. Sitä, että se jokin jää värisemään, ei jätä rauhaan.


Pelkäämäni näyttämölle tuotu pimeä sisälsi myös omaa osin piilossa olevaa pimeää, mutta kun se taitavasti valaistiin, se sai kasvot, tuli näkyväksi ja tietoiseksi.


Valossa on myös mahdollisuus nähdä oma varjonsa ja tutustua siihen. Vahva suositus, varsinkin jos elämäänsä haluaa lisää hyviä kysymyksiä ja ajateltavaa varmojen vastausten sijaan.


Valkoinen perkele

Esitykset 21.2.-2.4.2024



 

 

114 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

コメント


bottom of page