AgenttiPeter: Päästä irti, minä pidän huolen lopusta!
Henkilökohtaista, Jukka Rasila. Ensi-ilta KokoTeatterissa 22.10.26
Näin lähelle omaa elämääni ei taida olla yksikään tähän asti näkemistäni esityksistä yltänyt.
Prologi viritteli ja vähän varoittikin tulevan esityksen aika kärkevistäkin yleistyksistä, ehkä se tarjosi mahdollisuuden asettua tutkimaan ajatuksiaan ja asenteitaan yhteisen todellisuuden (harhojen ja pelkojen) äärelle. Se tulikin illan aikana todistetuksi, että mitä yksityisempään mennään, sitä yleisempään yllättäen tullaan. Hyväntahtoisesti naurun saattelemana.
Esityksen omakohtaisuus taustan kuvien kehystämänä loi minulle katsojana turvallisen tilan kokemukselle, jossa ihminen oli tavattavissa. Hän tarjosi kehonsa syvimpiä sopukoita avaten koskettavan mahdollisuuden samaistua ja tuntea itsessään tämä toinen ihminen.
Erityisesti alkoholismia ja sittemmin raitistumista käsittelevä osuus resonoi omiin samankaltaisin kokemuksiini voimakkaasti. Olin menettänyt haluni elää, jäljellä oli lyhyet valheet ja näköalattomuus. Onneksi elämän tuli kädenojennus ja tarjolle taitekohta, jossa jotain (salarakasta) ei ollut enää ja jotain uutta vähän pelottavaakin oli vasta kehkeytymässä.
Näitä totuttujen, usein elämää kapeuttavien tapojen kiinnipitämisen ja irti päästämisen teemoja olen paljon joutunut pohtimaan. Parhaiten mieltäni avasi tarina, joka kertoi pimeässä harhailleesta miehestä, joka putosi kallion reunalta. Pudotessaan hän sai kiinni oksasta, jääden siihen roikkumaan. Viimeisillä voimillaan hän huusi: ”Jos siellä joku on, niin AUTA minua” Tovin huutelun jälkeen taivaalta kuului: ”Päästä irti, minä pidän huolen lopusta”. Hetken miettimisen jälkeen mies parahti: ” Olisiko siellä joku toinen paikalla…?”
Uskallus päästää irti ja luottaa muutokseen, jota tuettiin minulle ojennetuin käsin, on tuottanut huikean matkan. Vaikka vanhuus on ovella ja tie kapenee, niin valo senkun lisääntyy.
Lapsuuden kurjat kokemukset, isättömyys, herkkyys… on tullut käsiteltyä ja yhä enemmän tunnen olevani minut itseni kanssa. Voin ja saan tulla yhä useammin nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi sellaisena kuin olen. Selittämätön häpeä on sitä oikeassa paikassa jakaen irrottanut otteensa. Häpeätutkija Brene Braun toteaa: Häpeä on perfektionistin morsian. Tuon ajatuksen myötä olen antanut itselleni luvan olla keskeneräinen ja se on tarjonnut minulle kasvunvaraa ja se puolestaan uskalluksen näyttää itseni ja palavan halun kasvaa.
Tämän esityksen myötä miehenä oleminen avartui taas kerran; voi olla herkkä, haavoittuva, kiltti, voi vapautua erillisyyden harhastaan. Olin harrastajanäyttelijänä viimeksi esityksessä, jossa olin mummona hame päällä ja huivi päässä. Mietin rooliin lupautuessani, että meneekö tässä mun miehuus. Ei mennyt miehuus, mutta ihmisyys lisääntyi!
Pidetään Jukka, hyvää huolta siitä sisällämme asuvasta pikkupojasta ja voidaan itsekin hyvin! Tavassasi hahmottaa asioita ja kokonaisuuksia numeroiden ja lukujen kautta oli jotain tuttua, nyt ymmärrän sen merkityksen myös turvallisuuden näkökulmasta.
Kiitos Koko, kiitos Jukka ja Mirva, kun sain katsojana kokea minulle tärkeän esityksen ja myös jakaa ajatuksiani ja elämänkokemuksiani lyhyen hetken kanssanne esityksen jälkeen!
AgenttiPeter
