Tissiväliin hukattu luottokortti, pari ponttoonia ja akrobatiapatjat

Se on muuttoa nyt. Iso rulla Steve Gaddin kiertueen julisteita, tilastot kertovat että he olivat meillä keikalla Koko Jazz Clubilla vuonna 2016. Aarre, ehdottomasti. Henkilön (piip) jättämä lompakko ja yhden tettiläisen iPadi jota etsittiin kerran jos toisenkin kissojen ja koirien kanssa. Näistä en ole ihan varma, kaipaavatkohan he näitä vielä? Pikaliimaa. Tätäkin juuri ostettiin kun ei muistettu millään missä se just viimeksi nähtiin. Kapalevyt löysivät uuden omistajan, se on hyvä, ajattelinkin että se on käyttökelpoista materiaalia. Lavasteovi löysi myös uuden kodin. Alakerrassa olisi Askon Bonanzaa, 10 nojatuolia ja kaksi sohvaa. Osaisikohan joku ne? Toisaalta, en hennoisi luopua niistä, jahtasin niitä yhden vuoden aikana joka paikasta ympäri nettiä kun suunnittelijan kanssa tykättiin, että juuri ne ovat oikea aarre tällaiseen taloon, joka on rakennettu samana vuonna, 1970.

Aivan mielettömän upeita kuvasuurennoksia, hyvät ripustusysteemitkin jo valmiina. Tai hetkinen. Näyttelijäpariskunta on nyttemmin eronnut, ehkä näitä ei voi enää laittaa seinälle mihinkään. Itselleni tulisi ainakin outo olo, jos pitäisi katsella omalla kohdalla sellaisia uuteen paikkaan tullessa. Pois? Mutta miten heität pois jotakin sellaista? Vaikeaa. Entäs sitten taideteokset, jääneet yhdestä näyttelystä. Ne on otettava mukaan ja aseteltava jotenkin kivasti vaikka henkilökunnan tilojen puolelle. Telkkareita on kolme. Henkilökunnan tiloihin voi laittaa yhden mutta kaksi muuta on vähän turhia. Ostaako joku telkkarin käytettynä? Itse olisin epäileväinen, ettei se toimi kuitenkaan. Mutta nämä ovat olleet vain näyttelykäytössä.

Akrobatiapatjat. Ne nyt ainakin joutavat myyntiin. Niitä ostettiin korona-aikana kun piti treenata turvallisesti akrobatiaa. Lapset niillä lopulta etupäässä leikkivät. Uudessa tilassa ei ole varastotilaa sitäkään vähää mitä täällä vanhassa. Hassua ajatella että vanhassa. Täällä ne ovat litistyksissä katsomon ja takaseinän välissä. Niiden vieressä on ponttoonit, voi juku, yhdestä lavastuksesta jossa kolme podestaa muodostivat lautan ja ponttoonit aseteltiin niiden ympäri, niitä kasattiin ja purettiin yhden syyskauden ajan. Ponttoonit ovat halki leikattuja vesisäiliöitä. Pyykkinarua ympärillä. Lautalla seilasi pieni koti, säkkituoli, pikaruokaa mäkkäristä, matkatelkkari. Ponttoonit täytyy heittää pois. Esitys tehtiin vuonna 2015, ajattelin joskus että teos vielä nostetaan uudelleen esityksiin, mutta niin ei kuitenkaan koskaan käynyt. Mutta aarre, sitä se oli, ehdottomasti. Poikkeuksellinen esitys.

Jaaha. Teatterin luottokortti. Mistä täältä nyt sitten sakset löytäisi. Olin pari viikkoa sitten niin festarikierroksilla, että kun kauppareissulla ei ollut lompakkoa mukana, työnsin luottokortin sitten tissiliiveihin ja takaisin tullessani olin ihan varma että se oli hukkunut siinä matkalla. Kauppakassit käänsin ympäri monta kertaa, palasin kauppaankin, kollega käänsi jo roskiksetkin ympäri. Ei auttanut, kuoletin kortin ja sadattelin että voikin ihminen olla idiootti kun se ei yhtään ajattele mihin sen kortin hukkaa. Kerroin aviomiehelle. “Katoitko tissiliivit?” No en  kun enhän mä… Siellähän ne oli, kortti, ja kuittikin tallessa. Nyt ne sakset. Vai pitäisikö säästää rekvisiittaan? Jos tulee sellainen esitys, missä tarvitsee. Onhan meillä tuolla pari vanhaa passiakin siksi tallessa.