Helena Kallion Janoavaiset kertoo kahdesta vuonna 1871 syntyneestä henkisestä etsijästä ja vaikuttajasta, Helmi Krohnista ja Helena Konttisesta. He syntyivät hyvin erilaisiin oloihin vuosisadanvaihteen murrosaikaan ja itsenäistyvään Suomeen. Köyhästä kodista jo lapsena palvelustytöksi lähetetystä Helena Konttisesta tuli uukuniemeläisen herätysliikkeen vaikuttavin horrossaarnaaja. Varhaisen suomalaisen sivistyneistön piiriin syntynyt kirjailija ja kosmopoliitti Helmi Krohn perusti Suomen Spiritualistisen Seuran. Heitä yhdistää kamppailu monoteistispatriarkaalisen naiskuvan odotusten, rajoitteiden ja velvoitteiden kahleissa - etsien valoa, totuutta ja omaa ääntään. Helena Kallio on punomassa jälleen KokoTeatterin syksyyn teosta, jossa pääsemme kurkistamaan oman aikansa naisten sielulliseen vallankumoukseen.
Helena Kallio on käsikirjoittaja ja ohjaaja, näyttelijä, kirjailija ja näyttelijälähtöisen feministisen teatterintutkimuksen uranuurtaja. Kallion näytelmät lähtevät liikkeelle historiallisista henkilöistä, mutta pyrkivät hahmottamaan ajallisia jatkumoita. Teemat peilautuvat jopa ällistyttävästi nykypäivään. Kallion viimeisimmät KokoTeatterin esitykset pääsivät yllättämään työryhmänsäkin ajankohtaisuudellaan. Tanssivaa Agitaattoria esitettiin kuohuvan #metoo -kampanjan keskellä vuonna 2018. Aktivistinäytelmä 3:n harjoitus- ja esityskaudella Amerikan poliisiväkivaltaa ja rasismia vastaan väkevänä nouseva Black Lives Matter -liike rantautui entistä näkyvämmin Suomeen.
Kalliolla on kyky tulkita, siteerata, yhdistellä ja viitata. “Työtapani ajallisten jatkumoiden etsijänä sisältää aina omaakin vapautumisen kamppailuani. Pyrin peilisuhteessa näytelmieni päähenkilöihin löytämään yhteyksiä omaan aikaani, tekijyyteen ja naiskysymykseen”, Helena toteaa. Kirjoitusprosessi on polveileva, ja monessa käänteessä joutuu pohtimaan, onko aineistoa ja sisältöä jo liikaakin. Pitääkö jättää joku hahmo vielä povitaskuun odottamaan? “Kaimani Konttinen on odottanut kirjahyllyssäni jo erinäisiä vuosia. Siellä niitä hahmoja on poimittavaksi. Vai ovatko he kuitenkin poimineet minut?”, naurahtaa Kallio lempeästi ja kertoo eläneensä lapsesta lähtien niin uskonnollisen ja mytologisen kirjallisuuden kuin kansanrunoudenkin ympäröimänä. Uskonnolliset ilmiöt ja mystiset kokemukset ovatkin näyttäytyneet Kalliolle moninaisina. ”Minua kun ei ole uskonnollisilla eikä muillakaan ideologioilla pakkosyötetty, muttei ole tätä henkistä janoani vieroksuttukaan, niin olen voinut suht vapaasti tätä omaa polkuani ja viisaita oppaitani etsiä”, Kallio sanoo.
Kallion tutkijavanhemmat, folkloristi Aili Nenola ja fennougristi Jussi Kallio ovat pitäneet huolta, että lapsuudenkodissa on riittänyt luettavaa. ”Heidän kirjastoistaan olen nytkin poiminut Helmi Krohnin ja hänen lähipiirinsä tuotantoa. Helmin isä Julius Krohn, veli Kaarle Krohn ja puoliso E.N. Setälähän ovat vanhempieni tutkimusalojen suomalaisia kehittäjiä. Helmin tuotantoon olen tutustunut ensin äitini kirjahyllyn kautta, missä Krohnin sisarusten, myös Aino Kallaksen tuotanto, kirjeet ja päiväkirjat ovat olleet hyvällä paikalla - ja edelleen Suomen Spiritualistisen Seuran piirissä. Isäni jäämistöstä löysin vastikään vielä lukemattomia artikkeleita Janoavaisten hahmoista. Yhteys jatkuu - isäni seuraa ja kannustaa yhä tuonpuoleisesta epäröimättä työtäni, kuten aina ennenkin. Hän ei taida kuitenkaan päästä henkimaailmastakaan käsin sanelemaan teoksiini sisältöä - toisin kuin automaattikirjoitustakin harjoittaneen Helmin isän kerrotaan tehneen”, Kallio nauraa.
”Helena Konttinen puolestaan on näitä käsiini osujia, joista ensi kertaa kuullessani tai lukiessani saan väkevän säväyksen, että tähän henkilöön haluaisin tutustua. Sitten muistankin jo liikkuneeni hänen kotiseuduillaan. Tässä taas huomaamme yksilönarratiivista poiketen, miten monet lähteet, voimat, energiat ja henkiset yhteydet vaikuttavat jonkin teoksen syntyyn.”
“Kirjoittamisessa ja taiteellisessa työssä on myös kyse näkymättömän ja näkyvän yhteydestä. Ollaan tekemisissä asioiden kanssa, jotka eivät ole vielä näkyvissä tai joita jopa pyritään alistamalla vaientamaan, mutta pyrkivät silti esiin.”
”Äitini inkeriläisten itkuvirsien tutkimus liittyy myös lapsuuteni äänimaisemaan… nauhaltakin väkevästi vaikuttaneissa äänissä kaikuu nyt minulle tämän- ja tuonpuoleisen jatkumoiden ja henkiyhteyksien vaalimisen tärkeys osana ihmisen ja ihmisyhteisön ajallista elämää. Enkä tätä suomensukuisten kulttuurista ja uskonnollista taustaamme vasten näe spiritualistisessa toiminnassa ja mediaalisissa yhteyksissä mitään kummallista”, Kallio pohtii. ”Mutta nyt jos puhutaan tästä kristillisestä traditiosta, josta Konttisen herätysliike ja Helminkin spiritualismi pitkälti kumpuaa - sen kulttuurisen valtavirran aalloissa ja sukupuolittuneessa hierarkiassa hekin joutuvat tietään etsimään. Perusluterilaisten aatosten ja toisaalta suomalaisen raamattuvyön ahdasmielisyyden…, Kallio toteaa. ”Misogynian ahdistaessa olen tällä omalla polullani etsinyt ja etsinyt väylääni lapsuuteni mystisistä kokemuksista kohti henkistä kehitystä, yhteyttä ja rakkautta.”
“Janoavaisuus tarkoittaakin minulle elävän yhteyden janoamista. Yksinäisyydestä yhteyteen - sekä tämän- että tuonpuoleisen kanssa.”
Helmi vierasti dogmaattista kirkkouskovaisuutta ja perehtyi henkisellä polullaan aikakautensa Christian Science -liikkeen henkiparantamisen ideoihin, teosofisiin virtauksiin ja alkoi suomentaa spiritualistista kirjallisuutta. Spiritualistisen liikkeen historiahan kietoutuu myös varhaiseen naisliikkeeseen ja naiset toimivat spiritualismin piirissä merkittävinä henkisinä opettajina ja johtajina. Helena Konttinen - kuten 1700-1800-luvuilla lisääntyneet herätysliikkeet muutoinkin - janosi elävää sanaa ja sydämen uskoa ja etsi omista lähtökohdistaan tietään profetoinnin ja saarnaamisen kutsumukseensa. Se oli ristiriidassa köyhissä oloissa elävälle ”vaimoihmiselle” asetettujen odotusten ja rajoitusten kanssa. Myös perheen elatuksen ja hoivan vaatima päivittäinen työmäärä sekä huoli irtautua lapsista saarnamatkoille sitoi ja pidätti Helenaa ja asettui toisinaan riipivään ristiriitaan suhteessa henkisten tehtävien kutsuun - tai korkeamman käskyyn. ”Helmiin ja Helenaan yhteyttä tavoitellessani ja heidän henkistä tietään naispappeuden jatkumoilla tulkitsemaan pyrkiessäni on mieleeni muistunut myös äitini kerran minulle vapaasti siteeraama repliikki”, Kallio kertoo. ”Verkosta jäljitin sen antropologi Ruth Benedictin kautta Naisten oikeuksien puolustuksen kirjoittajaan Mary Wollstonecraftiin, mutta voisi kai näin tässä yks ja toinen parahtaa:
”Halusin epätoivoisesti tietää, miten muut naiset ovat pitäneet sielunsa elossa!”
Teoksen kristillisiin teemoihin liittyy Kalliolla myös varhaisia kokemuksia. “Ennen kouluikää kävin seurakunnan päiväkodissa ilman vanhempieni sen kummempaa ideologista valintaa - paikka sattui sijaitsemaan sopivan lähellä kotiamme. Sieltä en muista mitään perisyntisyyden tai häpäisyn jankuttamista. Sen sijaan koin virsiä laulaessa hyvässä energiassa kylpemistä ja pelokkaan lapsen sydänyhteyttä Jeesukseen, joka näyttäytyi minulle tietysti kovin kiusattuna, mutta hyvänä ja lempeänä mieshahmona, parantajana - että sellaista rakkautta ja valoa kohti kannattaisi elämässä pyrkiä”, muistelee Kallio. ”Muistan myös, että minut piti välillä ikään kuin huudella takaisin käsillä olevaan tilanteeseen näistä hiukan mystisistä uppoutumisistani”, hän hymyilee ja jatkaa: ”Paitsi jumalaisella Jeesuksella, on näillä aivan ajallisillakin mieshahmoilla merkittävät roolinsa ja vaikutuksensa naiseläjän henkisellä tiellä, eikä vain antagonisteina - kuten Helmin ystävyyssuhteella säveltäjä, teosofi Erkki Melartiniin tai Helenan saarnamatkojen uskonveljillä ja hänen puolisonsa Matin arkisella tuella ja sitoumuksella.”
Kallio pohtii kulmaansa suhteessa elämäkerrallisiin lähteisiin ja jo olemassaoleviin tutkimuksiin ja tulkintoihin: ”Pyrin tietysti vastuullisena perehtymään mahdollisimman pitkälti saatavilla olevaan tietoon, joka saattaisi tupata sitomaan - mutta toisaalta tiedon ja tulkintojen runsaus myös vapauttaa. Helmistäkin ilmestyi jo työhön ryhdyttyäni vielä pitkän linjan asiantuntijoiden, tutkija Maarit Leskelä-Kärjen, tietokirjailija Marjut Hjeltin ja Helmin tyttärentyttärentytär Hilkka Oksama-Valtosen kirjoittama mainio elämäkerta”, Kallio kertoo. Hän kuvaa oman tulkintansa lähtökohtia: ”Olen kiinnostunut nimenomaan näiden päähenkilöideni henkisen kriisin ja murroksen, heräämisen ja valaistumisen ajoista ja hetkistä - siitä vapautumaan ja kukoistamaan pyrkivästä voimasta ja energiasta, mikä heissä ja heidän lävitseen murtautuu esiin ajan ja ympäristön rajoituksista ja vastuksista huolimatta - ja mikä ja ketkä sitä mahdollistavat ja peilaavat. Helmin sisar Aino Kallas kulkee hänen rinnallaan, ajan uudistuvan naiskuvan ruokkimana, omaa tietään kirjailijana. Kiinnostavasti hänenkin taiteelliseen murroskauteensa liittyy Raamatun lukeminen vähintäänkin tyylillisenä lähteenä, ja erääseen historialliseen herätyslahkoon kotoaan jonkinlaisessa transsitilassa karkaavan Maie Meritsin kuvauksesta syntyy hänen vaikuttavimpiin kuuluva novellinsa ”Lasnamäen valkea laiva”. Janoavaisuus saa kussakin omanlaisensa muodon, mutta on siinä paljon yhteistäkin. Molemmille päähenkilöille myös Jeesuksen rooli henkisenä esikuvana ja parantajana pysyy tärkeänä - Helena kohtaa hänet horrostiloissaan, rakastaa häntä kaikin sydämin ja takertuu hänen helmoihinsa Vapahtajana - Helmi kutsuu häntä spiritualistisissa teoksissaan Mestariksi.
“Ei heistä toki pappeja tullut, eikä olisi omana aikanaan voinut virallisesti tullakaan. Helena Konttinen toimi silti profeettana ja saarnaajana. Hänen elämäkertansa on rovasti K.K. Sarlinin Helenan puheista kokoama, mutta kaiken kaikkiaan papisto suhtautui ristiriitaisesti horrossaarnaamiseen, herätykseen ja parannustyön väkevyyteen. Unisaarnaajina toimivia naisia pyrittiin tietenkin myös leimaamaan hysteerikoiksi - puhumattakaan siitä, että neuloilla pistelykin oli käytössä horros- eli transsitilan testailussa. Neulalla pistelyyn törmäämisestään kertoo ristiriitaisin tuntemuksin teologi Aarni Voipiokin, joka tuolloin tilaisuuksia kiertäen tutki unissasaarnaamisen ilmiötä ja todistusvoimaa sielullisena ja suggestiivisena ilmiönä. Helena Konttinen itse puolestaan esitti pidättelemättömän kriittisiä huomioita sellaisista lahkoista, joissa sanan tuojaa aletaan palvoa enemmän kuin sen lähdettä. Nämä Konttisen näkökulmat peilaavat minusta yhä osuvasti karismaattisten liikkeiden problematiikkaa ja narsistisen vahingollisia käytäntöjä myös nykyisen new age -hengellisyyden eri suuntausten riskinä.”
”Kysymys henkisen elämäntyön ja kutsumuksen sukupuolittumisesta jatkuu tietenkin yhä naisten pappeutta koskevissa arvokiistoissa.”
”Helenasta ja Helmistä tuli henkisten piiriensä ja liikkeidensä äitihahmoja. Molemmat toimivat myös henkimaailman viestien välittäjinä”, Kallio toteaa. ”Konttisen horrossaarnoissa yhdistyvät nähdäkseni profetointiin myös spiritualismin piirissä tunnetut selväaistisuus ja -tietoisuus sekä transsi, jossa voi nähdä myös šamanistisia piirteitä. Raamattuahan hän tulkitsi ja opetti ennen pitkää myös tavanomaisessa tietoisuuden tilassa. Konttisen kertomissa horrostilakokemuksissa, henkimaailman vierailuissa ja viesteissä on tunnistettavissa myös mediumistisia piirteitä, jotka kuuluvat niin ikään spiritualistiseen toimintaan. Helmihän ryhtyi myös henkisten kehityspiirien opettajaksi sekä toimi itsekin meediona. Merkittävin ero heidän henkisen kehityksensä muotoutumisessa liittyy tietysti lähtökohtiin, yhteiskunnalliseen asemaan ja varantoon. Sanan janossaan käytännössä itseoppineena lukijana Helena Konttinen tuskin muuta lukikaan kuin Raamattua, eikä nähtävästi koskaan kaikelta raadannaltaan ennättänyt kirjoittamaan oppiakaan. Helmin elämäntyö ja tuotanto kirjailijana, suomentajana, journalistina sekä kulttuurihistoriallisestikin merkittävinä julkaistujen kirjeiden kirjoittajana kertoo, miten erilaisista tiedollisista, kielellisistä, kulttuurisista puitteista ja verkostoista on kysymys suhteessa Konttisen liikkumatilaan. Tästä ei silti seuraa mitään itsestäänselvää henkistä arvohierarkiaa heidän toimintansa vakuuttavuudessa tai vaikuttavuudessa tai sanomansa tähdellisyydessä. ”Ei toki, vaikka aikakauden sivistyneistön kansanvalistuksen ideaaliin ja tehtävään saattaisi liittyä sellaistakin asennetta, että sivistyksellä varustautunut ihminen saavuttaisi jotenkin automaattisesti eettisen etevämmyyden kuin niin sanottu ”primitiivisempi” ihminen, tai tämä Helena Konttisen ”kansannaisen” tahi ”vaimoihmisen” sydän ja omatunto.”
Kallio kokee, että päähenkilöille on omilla tavoillaan molemmille keskeistä oman toimijuuden ja persoonan ahkera harjoittaminen, jalostaminen ja itsekriittinen kehittäminen. Helmille oma, kirjallinen työ kuuluu myös elämän suurimpiin iloihin. Toisaalta he joutuvat kamppailemaan herkkyytensä ja epävarmuutensa kanssa - ei vähimpänä syynä naisen hahmoon ja toimintaan kohdistuva väheksyntä: ”Helmi kaipaa saada toteutua todellisesti tasavertaisena henkisenä kumppanina, työtoverina ja ystävänä suhteessa elämänsä miehiin ja pohtii platonisen rakkauden ideaalia. Helena tahollaan joutuu rumien, seksististen puheiden ja ennakkoluulojen kohteeksi uskonveljien seurassa saarnamatkoilla kiertäessään. Hänet myös henkimaailma lähettää parantamaan ja parannusta saarnaamaan taloihin, joissa pahatapaiset isännät pitävät valtaa perheen, puolison ja muun väen kärsiessä väkivallasta, johon viinanpirulla on osansa. Tämä yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen, parantava puoli tässä köyhän naisen hengen työssä - ja niin myös usein nykypäivän mediaalisessa työssä ja henkimaailman viesteissä - onkin hyvin koskettava ulottuvuus. Toisaalta voi herra muv vereni, mihinpä rutiköyhä turvautuis kuin rukoilla henkimaailman apua, jos yhteiskunta ympärillä hylkää?”, Kallio kysyy.
Kallio pysähtyy vielä peilaamaan suhdettaan Helenaan ja Helmiin: ”Hmm. Varmasti nämä henkilöt ovat myös minun eri puoliani, kun tässä tulkintaani heistä teen. Toinen sivistynyt kosmopoliitti, jolla on pääsy monikieliseen kirjallisuuteen, mahdollisuus kirjoittaa ja tietoviisasta lähipiiriä, mutta kokee kuitenkin kipeää yksinäisyyttä, nähdyksi ja vaalituksi tulemisen ja henkisen yhteyden kaipuuta. Toinen taas kamppailee ”vaimoihmisen” roolissaan herkkyytensä, karismansa, temperamenttinsa ja eläytyvien tilojensa, raadollisen ankaran synnintuntonsa ja sosiaalisen omatuntonsa, kutsumuksensa kirkkauteen pyrkimisen ja oman äänensä vapautumisen kanssa.”
Helena Kallio: Janoavaiset
Esitykset 28.10. / 2.11. / 4.11. / 9.11. / 11.11. / 16.11. / 18.11. / 23.11.* / 25.11. / 30.11. / 2.12. / 3.12. (klo 14) / 7.12. / 9.12. / 14.12. / 16.12.
* Esitykset klo 19, ellei toisin mainita.
* Ke 23.11. esityksen yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuus sekä asiantuntijapaneeli Osta liput täältä